perjantai 22. helmikuuta 2013

Kanelisokeri-pannukakut

 Tällä postauksella käynnistyy blogissani teemaviikot. Ensimmäinen teema-aihe on pannukakut. Jatkossa kerran-pari kuukaudessa paneudun yhteen teemaan n.viikon kerrallaan. Facebook-sivuilla käynnistyy aina teeman mukainen arvonta samanaikaisesti. Nyt alkoi ensimmäinen arvonta, jossa pääsee samalla vaikuttamaan tuleviin teemoihin.
Amerikkalaiset pannukakut on olleet meidän perheessä suosittuja ja tämä kyseinen ohje on ollut mielessä pitkään. Tai no ohje on sama vanha,  mutta tuo kaneli-sokeritus tuossa pinnalla on pitänyt kokeilla jo pitkään. Ja  onneksi kokeilin, se meinaan TOIMII.



 Tässä ohje  pannukakkuihin

Pancakes

  • 3 kananmunaa
  • 2-3 rkl sokeria tai juoksevaa hunajaa
  • 5 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja (esim. Semper fin mix)
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • 2-3 dl maitoa
  • 2 dl kermaviiliä, piimää, jogurttia tms.
  • 1/2 dl voisulaa tai öljyä
  1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja nesteitä, niin että saat paksun pannaritaikinan.
  2. Paista pannukakut lettupannulla, jos et omista sellaista voit myös annostella taikinaa isolle paistinpannulle n.2-3rkl per pannukakku. Taikina on normilettutaikinaa paksumpi ja se ei valu isollakaan pannulla paistaessa muodottomaksi vaan saat kauniita pieniä pannukakkuja.
     
    Paistamisen jälkeen sivele pannukakut kevyesti voisulalla ja pyörittele kaneli-sokeriseoksessa.

Me nautimme pannukakut vielä vaniljakastikkeen kanssa, nam!

3 Comments:

  1. Ihana resepti ja kiva idea pitää teemaviikot! :)

    VastaaPoista
  2. Hyviltä näyttää, joskin voin jo etukäteen sanoa, että omistani ei tule noin nättejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos omistat lettupannun niin sillä on helppo saada tasaisen kauniita pannukakkuja.

      Poista