Kahvikakkujen suurena ystävänä rakastan tuunailla vanhoja reseptejä , niin että perusohje säilyy samana mutta lisäilen niihin jotain pientä kivaa kuten tähän kakkuun suklaahippuja. Tykkään myös koristella kahvikakut jolloin ne kelpaavat myös juhlapöytään täytekakun asemasta tai sen rinnalle yhtä u…
sunnuntai 24. maaliskuuta 2019
sunnuntai 10. maaliskuuta 2019
Mustikka-suklaakuppikakut
Lumoavaa kermakuorrutetta oli jäänyt yli tästä kakusta , joten halusin kokeilla pursottaa sitä jollain eri tyllalla ja kun muistin aiemmin lainaamani Ruffle tyllan , syntyi päätös näistä kuppikakuista kuin itsestään.
Ihanat suklaakuppikakut 12-15 kpl 3 dl vehnäjauhoja 1 dl kaakaojauhetta 0,5 tl soodaa …
sunnuntai 3. maaliskuuta 2019
Laskiaispullakranssi
Laskiaissunnuntaita varten meillä leivottiin tällä kertaa laskiaispullakranssi. Peruslaskiaispulia hillolla on tullut tehtyä jo aiemmin. Mantelimassasta meillä ei välitä kukaan, joten kranssiinkin valikoitui hillo, mutta tällä kertaa omenahillo. Lisäsin vielä hillon ja kerman lisäksi väliin keittä…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Katri
Hae tästä blogista
Yhteydenottolomake
Suosittua juuri nyt
-
Tämä perinteinen mustikkapiirakka hurmaa mehevyydellään, runsaalla mustikkatäytteellä, rapealla murupinnalla ja se tarjoillaan tietysti sil...
-
Resepti ja vinkit kauniisiin korvapuusteihin Korvapuustipäivä on aivan nurkan takana, sitä vietätään 4.10, ja mikä olisikaan parempi tapa ...
-
Tämä on mielestäni se kaikkein paras mustikkarahkapiirakka; tätä on leivottava joka vuosi mustikka-aikaan useamman kerran. Tällä ohjeella tu...
-
Mehevä raparperipiirakka – helppo ja herkullinen resepti ( pellillinen ) Ihana raparperikausi on täällä taas! Raparperi on yksi omista suos...
-
Jos pitäisi valita yksi leivonnainen, joka hurmaa vuodesta toiseen, se on varmasti mehevä porkkanakakku. Tämä resepti nousi blogini lukijaky...
Kategoriat
- Cake pops
- Cupcaket ja muffinit
- Halloween
- Joulu
- Juustokakut
- Jäätelöt ja sorbetit
- Kakut
- Kasvisruoka
- Lasten tekemää
- Liharuoka
- Maidoton
- Munaton
- Munkit ja donitsit
- Muut makeat leivonnaiset
- Pannukakut ja letut
- Pikku herkut
- Piparkakut ja keksit
- Pulla
- Pursotusvinkit
- Pääsiäinen
- Salaatit
- Suklaat ja karkit
- Suolaiset leivonnaiset
- Suolaiset piirakat
- Teemajuhlat
- Vappu
- Vegaaniset
- Voileipäkakut ja leivät
- Välipalat
- Ystävänpäivä
- gluteeniton
- Äitienpäivä
Viimeisin postaus
Blogiarkisto
-
►
2025
(10)
- ► joulukuuta (2)
- ► toukokuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2024
(25)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (5)
-
▼
2019
(16)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2018
(14)
- ► marraskuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2017
(19)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (3)
-
►
2016
(49)
- ► joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2015
(23)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(32)
- ► joulukuuta (3)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (2)
-
►
2013
(56)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (5)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(71)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (12)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2011
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2010
(2)
- ► joulukuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2009
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2008
(2)
- ► joulukuuta (2)
Sisällön tarjoaa Blogger.
.jpg)