Taas hemmotellaan minttusuklaan ystäviä kun pannukakkuviikon seuraava resepti on pannukakku, jonka sisältä löytyy ihana minttusuklaasydän.
Ohjeena taas peruspannukakkuohje Pancakes
3 kananmunaa
2-3 rkl sokeria tai juoksevaa hunajaa
5 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja (esim. Semper fin mix) …
tiistai 26. helmikuuta 2013
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Rahkapannukakut ja karamellisoidut omenat
Pannukakkuviikot on olleet käynnissä nyt pari päivää ja eilen meillä herkuteltiin rahkapannukakuilla, karamellisoitujen omenoiden ja jäätelön kanssa.
Aloita valmistaminen omenoista.
Karamellisoidut omenat 4 reilun kokoista omenaa 25 g voita 1 dl ruokosokeria 1-2 tl kanelia Aloita kuorimalla omenat ja p…
lauantai 23. helmikuuta 2013
Mustikka-pannukakut
Seuraava pannukakkuviikon resepti on mustikka-pannukakut. Näissä on edelleen sama perusohje eli aiemminkin ohjeissa vilahdellut amerikkalaisten pannukakkujen ohje. Lisänä pakastemustikoita taikinan joukossa. Pancakes
3 kananmunaa
2-3 rkl sokeria tai juoksevaa hunajaa
5 dl vehnäjauhoja tai gluteeni…
perjantai 22. helmikuuta 2013
Kanelisokeri-pannukakut
Tällä postauksella käynnistyy blogissani teemaviikot. Ensimmäinen teema-aihe on pannukakut. Jatkossa kerran-pari kuukaudessa paneudun yhteen teemaan n.viikon kerrallaan. Facebook-sivuilla käynnistyy aina teeman mukainen arvonta samanaikaisesti. Nyt alkoi ensimmäinen arvonta, jossa pääsee samalla …
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Leijonakakku
Kakun saajalla oli toiveissa leijonakakku. Pitkään pohdin teenkö leijonakoristeen kakun päälle vaiko muotokakun. Massakakkuja on kiva tehdä, mutta välillä on myös kivaa vaihtelua kokeilla jotain muuta. Tähän kakkuun tein sokerimassasta leijonan naaman, muuten kakku on päällystetty laktoosittomall…
maanantai 11. helmikuuta 2013
Focaccia muffinit
Rakastan focacciaa, sen rapeaa kuorta ja pehmeää sisusta. Nämä focaccia muffinit tein tomaattikeiton kaveriksi, mutta kyllä nämä maistuvat ihan sellaisenaankin.
Harmi että kuviin ei saa mukaan tuoksua ja sitä ihanaa rapsakkaa ääntä kun ottaa palasen tästä muffinista.
Focaccia muffinit 12 kpl 2dl…
lauantai 9. helmikuuta 2013
Jauhoton suklaakakku / Flourless chocolate cake
Kun kotona on yksi joka ei syö vehnää ollenkaan, niin välillä tulee kokeiltua myös gluteenittomia ohjeita. Yleensä tulee korvattua vehnäjauhot muilla jauhoilla, mutta tällä kertaa päätin kokeilla jauhotonta leipomista.
Tämä kakku yllätti ainakin minut herkullisuudellaan.
Jauhoton suklaakakku 125 …
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Hääpäivän kätketty sydän
Meillä vietettiin kuun vaiheessa pitsihääpäivää. Ostin jo viime hääpäivää silmälläpitäen Wiltonin sydän kakkuvuoan , mutta silloin se jäi käyttämättä. Nyt otin vuoan käyttöön ja ajatuksena oli että kakku sopisi myös tulevaan ystävänpäivään.
Kakussa on sitruunainen voikakkupohja, sisällä onvadelma…
lauantai 2. helmikuuta 2013
LASTEN TEKEMÄÄ: Helpot pikkuleivät
Lähdin kuopuksen kanssa synttäreille ja sillä aikaa tyttömme halusivat leipoa jotain herkkuja itselleen. Sovittiin että tekevät jotain helppoa tällä kertaa esim. muffineita tai pikkuleipiä, jotka eivät välttämättä tarvitse edes sähkövatkainta.Tytöt olivat sitte googletelleet pikkuleipäohjeita ja…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
KAKKUKATRI INSTAGRAM
Hae tästä blogista
Yhteydenottolomake
Kategoriat
- bloggaajatapahtumat
- Brownies
- Brunssi
- Cake pops
- Cupcaket ja muffinit
- gluteeniton
- Halloween
- Hääkakut
- Joulu
- Juustokakut
- Jäätelöt ja sorbetit
- Kakun täytteet
- Kakut
- Kasvisruoka
- Lahjaideat
- Lasten tekemää
- leivonta
- Liharuoka
- Maidoton
- Munaton
- Munkit ja donitsit
- Muut makeat leivonnaiset
- Pannukakut ja letut
- Perinteiset leivonnaiset
- Perunaruoka
- Pikku herkut
- Piparkakut ja keksit
- Pulla
- Pursotusvinkit
- Pääsiäinen
- Salaatit
- Suklaat ja karkit
- Suolaiset leivonnaiset
- Suolaiset piirakat
- Teemajuhlat
- Vappu
- Vegaaniset
- Voileipäkakut ja leivät
- Välipalat
- Ystävänpäivä
- Äitienpäivä
Suosittua juuri nyt
-
Maailman paras omenapiirakka Tämä resepti oli vanhan blogini ensimmäisiä reseptejä vuonna 2008. Olen saanut reseptin omalta äidiltäni. Hän...
-
Tämä perinteinen mustikkapiirakka hurmaa mehevyydellään, runsaalla mustikkatäytteellä, rapealla murupinnalla ja se tarjoillaan tietysti sil...
-
Kinkku-meetvurstivoileipäkakku on klassinen ja näyttävä tarjottava juhliin. Tämä voileipäkakku yhdistää savukinkun ja meetvurstin herkullis...
-
Resepti ja vinkit kauniisiin korvapuusteihin Korvapuustipäivä on aivan nurkan takana, sitä vietätään 4.10, ja mikä olisikaan parempi tapa ...
-
Lohivoileipäkakku on klassinen ja aina yhtä suosittu tarjottava juhlapöydässä. Tämä herkullinen voileipäkakku yhdistää raikkaan tsatsikin ja...
Viimeisin postaus
Blogiarkisto
-
►
2024
(18)
- ► heinäkuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (5)
-
►
2019
(16)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2018
(14)
- ► marraskuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2017
(19)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (3)
-
►
2016
(50)
- ► joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2015
(23)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(32)
- ► joulukuuta (3)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (2)
-
▼
2013
(56)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (5)
- ► maaliskuuta (11)
- ▼ helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(71)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (12)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2011
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2010
(2)
- ► joulukuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2009
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2008
(2)
- ► joulukuuta (2)
Sisällön tarjoaa Blogger.