perjantai 26. joulukuuta 2014

Pataleipä


Pataleipä on ollut jo pitkään esillä monissa blogeissa, lehdissä jne. Itsekin sitä leivon jos ylipäätänsä leipää leivon, koska muuten leipomani leivät eivät ole mitään kummosia ja päädynkin usein mielummin tekemään sämpylöitä.

Pataleipä valmistuu pienellä vaivalla, ainoastaan pitkä kohotusaika vaatii kärsivällisyyttä ja leivän voi siis laittaa kohoamaan jo edellisenä iltana jos mielii tuoretta leipää aamiaiselle.

Itselläni ei ole tarkoitukseen sopivaa pataa, joten valmistan leivän 5 litran teräskattilassa, jonka voi siis myös uuniin laittaa, tosin pienenpikin n.3 litran pata tai kattila riittää Tärkeintä on että astiaan on kansi, oli se astia sitten vuoka, pata tai kattila.

PATALEIPÄ

  • 8 dl vehnäjauhoja ( käytin 6 dl vehnäjauhoja ja 2 dl kaurahiutaleita)
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl kuivahiivaa
  • 4 dl vettä ( +42 asteista)
  1. Sekoita kuivat aineet kulhossa
  2. Lisää vesi ohuena nauhana sekoittaen. Älä vaivaa taikinaa vaan sekoita juuri ja juuri tasaiseksi.
  3. Peitä kulho kelmulla ja anna kohota huoneenlämmössä 12-18 tuntia ( onnistuu myös lyhyemmällä 6-8 tunnin kohotuksella )
  4. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja laita kattila, pata tai vuoka uuniin lämpenemään puoleksi tunniksi. Sillä aikaa kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja taittele nopeasti taikina pöyreäksi, älä kuitenkaan vaivaa. Anna kohota n.30 min liinan alla. 
  5. Ota kuuma astia uunista ja kumoa leipä astiaan. Sulje kansi ja paista 225 asteessa 30 min.
  6. Ota kansi pois ja paista vielä 15-20 min.
Leipä on parhaimmillaan hiukan lämpimänä, mutta maistuu jäähtyneenäkin taivaalliselle.
Leipää tulee ihanan rapea kuori ja ja pehmeä sisus.

Tämä leipä hupeni hetkessä Tapaninpäivän luonaalla lohikeiton kaverina.



15 Comments:

  1. Tämä leipä on yksi lemppareistani :) Ihan mahtava idea <3

    VastaaPoista
  2. Mäkin oon tehnyt vastaavanlaista leipää ja oli muuten tosi hyvää, mutta maistui vähän käyneelle. Osaatkohan sä kertoa, missä vika? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikohan sinulla liikaa hiivaa taikinassa? Se nyt tuli itsellä mieleen.

      Poista
  3. Mielestäni lähes sama määrä kuin tässä. Tuli mieleen, että kuinka tiivis kelmun pitää olla, voisko johtua siitä jos ilmaa on päässy taikinaan?

    VastaaPoista
  4. Kommentoin nyt tähän uusimpaan, ettei kommentti ihan häviä. Ihastelin tekemääsi Merenelämää-kakkua. Haluaisin kopioida koristelua, niin millä värillä olet saanut tuota ihanaa turkoosia/mintunvihreää aikaiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on värjätty Wiltonin sky blue värillä.Voikreemi itsessään on tietysti hiukan kellertävä, joten sekin hiukan muuttaa väriä.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Taivaansinistä pastaväriä kerkesin jo ostaakin. Kermavaahdolla tulee siis varmaan sinisempi... Pitäisiköhän ostaa vielä keltaista jos sillä saisi yhtä kauniin väristä kuin sinun omasi :)

      Poista
  5. nước hồng sâm là một loại nước uống được chế biến hoàn toàn từ hồng sâm Hàn Quốc. Nhân sâm tươi đủ 6 năm tuổi được chọn lựa kỹ sau đó đem đi hấp sấy đến khi tỷ lệ nước còn dưới 14% để tạo thành hồng sâm (nhân sâm khô). Từ hồng sâm tiếp tục đem đi ép lấy nước tinh chất hồng sâm để cho ra đời nước hồng sâm hàn quốc, giàu giá trị dinh dưỡng. Chính vì vậy sâm nước có tác dụng vô cùng tốt đối với sức khỏe. Ngoài ra trong thành phần nước hồng sâm samsung còn có một số thảo dược quý giá.

    VastaaPoista