maanantai 31. lokakuuta 2016

Mokkapalat





Mokkapalat on meilläkin kestosuosikki, jostain syytä reseptiä en ole blogissa jakanut, joten nyt korjaantuu sekin . Resepti on alunperin ollut kahvikuppimitoituksella, mutta olen sen muuttanut desilitramittoihin, vaikka itse suosin edelleen mittaamista kahvikupilla, koska siinä tulee jotenkin nostalginen fiilis kun kaivaa kaapista äidin vanhan kahvikupin, paperilapulle joskus vuosia sitten kirjoitetun reseptin ja alkaa leipomaan.



Mokkapalat

4 kananmunaa
4 dl sokeria
250 g sulaa voita tai margariinia
2,5 dl  maitoa
7,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta

kuorrutus:
500 g tomusokeria
100 g sulaa voita tai margarinia
1,5 dl kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

  1. Vatkaa kananmunat ja sokeri hyväksi vaahdoksi
  2. Lisää sula voi ja maito
  3. Lisää toisiinsa sekoitetut kuivat aineet lastalla taikinaan nostellen
  4. Paista 200 asteessa n.20min leivinpaperin päällä pellillä
Kuorrutuksen valmistus
  1. Kun pohja on jäähtynyt tee kuorrutus
  2. Sekoita tomusokeri, kaakaojauhe ja vaniljasokeri
  3. Lisää joukkoon kahvi ja sula voi, Sekoita tasaiseksi ja levitä pohjan päälle. Koristele heti sillä pinta jähmettyy nopeasti ja esim.nonparellit eivät sitten enää tartu pintaan.
  4. Kuorrutuksen on hyvä antaa jähmettyä hiukan ennen leikkaamista



Perinteiset nonparellit vaan kuuluu mokkapalojen päälle 





Kuinka monta palaa sinä jaksat syödä kerralla?
Mun täytyy tunnustaa että itse jaksan aivan liian monta ja tämä mokkapalatorni kuvastaakin hyvin sitä määrää mikä tulee syötyä kuin vaivihkaa hakee aina sen vielä yhden palan :D


2 Comments:

  1. Kiitos ohjeesta,oli ihan superhyvää :) ja sama määrä menee kyllä itselläkin mokkapaloja, helpostikin ;)

    VastaaPoista
  2. Laitatko kahvin minkä lämpöisenä tuohon kuorrutteeseen? :)

    VastaaPoista