tiistai 7. toukokuuta 2019

Mini Pavlovat

Kevät on täynnä monellaisia juhlia ja monet kaipaavat myös erikoisruokavalioihin sopivia herkkuja ja mikä parempaa jos ne ovat vielä sellaisia että maistuvat muillekin.
Pavlova on yksi lempikakuistani ja näin minimuodossa ne on syötävän suloisia,

Näitä meillä tarjoillaan tällä viikolla äitienpäivän jälkiruokana ja varmasti myös kevään ja kesän juhlissa. Pohjat voi leipoa hyvissä ajoin valmiiksi ja täyttö onkin sitten super nopeaa. Hyvä idea myös mökkioloihin kun voi tehdä pohjat jo valmiiksi mukaan otettaviksi ja täyttää sitten tarjoilupäivänä.



Marenkipohjat

n.12 kpl 

3 kpl L-koon kananmunan valkuaisia  tai 4 pienempää
2,5 dl hienoa sokeria
1 tl valkoviinietikkaa
2 tl maissi-tai perunajauhoja
2 rkl kiehuvaa vettä

  1. Laita uuni lämpenemään 100 asteeseen
  2. Erottele valkuaiset keltuaisista ja laita valkuaiset kulhoon. 
  3. Lisää kulhoon kaikki muut aineet paitsi kiehuva vesi.
  4. Aloita vatkaamaan ja lisää kehuvan kuuma vesi kokoajan vatkaten.
  5. Vatkaa niin kauan että seos on napakkaa vaahtoa, ja huiput pysyvät kun lopeta vatkauksen.
  6. Pursota leivinpaperille haluamasi kokoisia marenkipohjia. 
  7. Paista n. 1h 15 min ja sammuta uuni. Jätä pavlovapohjat uuniin jälkilämmölle vielä kuivumaan.



Valmiit jäähtyneet marenkipohjat on hyvä täyttää vasta tarjoilupäivänä. Ne säilyvät kutenkin hyvänä useamman tunnin eli ihan viime tippaan täyttöä ei tarvitse jättää.

Täyte:

2 dl vispikermaa, jos haluat pavolvista maidottomia niin valitse esim.soijapohjainen vispi.
2 reilua ruokalusikallista lemon curdia tai voit lisätä sitruunankuoriraastetta ja hiukan tomusokeria
Tuoreita marjoja


  1. Vatkaa kerma vaahdoksi
  2. Lisää lemoncurd tai sitruunankuoriraaste ja tomusokeri
  3. Täytä pavlovapohjat lusikallisella sitruunakermavaahtoa ja koristele marjoilla.






Näiden lisäksi meillä tarjoillaan äitienpäivänä ainakin macaroneja, niihin vielä pari täyte-ehdotusta ja päivitettyä reseptiä macaronkuoriin tulossa tällä viikolla.
Tänään pidän ensimmäisen kurssini Espoon työväenopistolla jossa uppoudutaan macaronien saloihin. Toukokuulle on paikkoja vielä ainakin 17.5.18.5. pidettävälle  2 päiväiselle kakkukurssille.

0 Comments:

Lähetä kommentti