LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Sitruuna-kinuskikakku

Meillä juhlittiin tänään isänpäivän lisäksi esikoisen syntymäpäiviä ja jälkiruuaksi tein kakun, jota olin makustellut mielessäni jo pitkään. Kun ystäväni Anninuunissa-blogin Anni keväällä kertoi hääkakustaan jossa oli makumaailmana sitruuna ja kinuski, olen siitä asti miettinyt että tämä makuyhdistelmä pitää testata.



Kakku on valmistettu tähän Bombee-kakkuvuokaan
Voit valmistaa kakun myös tavalliseen 15-16 cm irtopohjavuokaan , mutta kasaa silloin kakku eri järjestyksessä eli pohja ensin.

Sitruuna-kinuskikakku

8hlö

Aloita kakku valmistamalla kakkupohja.
Pohja paistetaan n.15 cm vuoassa

Kakkupohja:

1 kananmuna
0,5 dl sokeria
2 rkl kiehuvaa vettä
1 dl vehnäjauhoa

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja vuoraa irtovuoan pohja leivinpaperilla
  2. Laita pieni määrä vettä kiehumaan ja mittaa jauhot valmiiksi.
  3. Vatkaa kananmuna ja sokeri kulhossa kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. 
  4. Lisää kiehuvan kuuma vesi lusikallinen kerrallaan kokoajan vatkaten. Vatkaa vielä hetki veden lisäyksen jälkeen.
  5. Lisää vehnäjauhot siivilän läpi ja nostele taikina tasaiseksi lastalla.
  6. Kaada taikina vuoan pohjalle ja paista 200 asteessa n.10 min

Tähän Bombee.vuokaa kakku valmistetaan niin että pohja lisätään viimeiseksi eli vuokaa kaadetaan ensin moussetäyte.

Sitruunamousse:

3 dl vispikermaa
100 g mascarponea
tomusokeria maun mukaan ( itse laitoin 3/4 dl)
1 sitruunan kuoriraaste ja mehu
3 liivatelehteä
keltaista pastaväriä

  1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen
  2. Pese sitruuna ja rasta sen kuori ja purista mehu talteen
  3. Vatkaa vispikerma, lisää mascarpone, tomusokeri ja sitruunan kuoriraaste, halutessa pastaväri.
  4. Kuumenna sitruunamehu ja purista liivatteista vedet. Lisää liivatteet kuumaan sitruunamehuun.
  5. Kaada liivateseos ohuena nauhana kerma-mascarponevaahtoon kokoajan vatkaten. 
  6. Kaada täyte Bombee vuokaan niin että jää tilaa vielä kakkupohjalle. 
  7. Katso että kakkupohja on sopivan kokoinen, jos se on liian iso niin leikkaa hiukan reunoilta pois. Lisää kakkupohja moussen päälle ja paina hiukan niin että mousse nousee reunoilta jättäen kakkupohjan reunat piiloon.
  8. Laita kakku pakastimeen. Tähän asti kakun voi tehdä jo hyvissä ajoin. Mutta joka tapauksessa kakku tarvitsee useamman tunnin jäätyäkseen kokonaan.



Päälle on keitetty kinuski. Kinuski kaadetaan jäisen kakun päälle ja silloin kinuski jähmettyy kauniisti eikä valu pois kakun päältä liikaa.

Kinuski:

1 dl kuohukermaa
1 dl farinisokeria
nokare voita
hyppysellinen suolaa

  1. Mittaa kattilaan fariinisokeri ja kerma
  2. Keitä n.10-15 min pienellä lämmöllä
  3. Kokeile tipauttaa pisara kinuskia kylmän veden joukkoon, jos pisara jähmettyy eikä sekoitu veteen on kinuski valmista
  4. Lisää kinuskin joukkoon nokare voita ja hyppysellinen suolaa
  5. Anna kinuskin jäähtyä hiukan.
  6. Ota kakku pakastimesta ja irroita se vuoasta. Tämä on helppoa kun kakku on kokonaan jäätynyt.
  7. Kaada kinuskia kakun keskelle ja anna sen valua kauniisti, voit kaataa myös lovien kohdalta jos haluat kinuskin valuvan enemmän alas asti.


Kakun koristeluun sopii esim. erilaiset suklaapallot , sitruunan viipaleet , rosmariinin oksa tai kuusen oksa




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti