sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Yllättävä mustikka-sitruunakakku ja arvonta


Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Hellmann'sin kanssa.
Mielenkiintoisen tästä kampanjasta teki se että sai haastaa itsensä keksimään,jotain uutta yhdistämällä makea leivonta ja Hellmann'sin majoneesi. Lisäksi te lukijat voitte osallistua arvontaan, josta enemmän postauksen lopussa

Kuulostaako erikoiselta? Niin itsestänikin ensiksi, kunnes rupesin miettimään tarkemmin. Hellmann'sin majoneesihan on pääasiassa öljyä ja kananmunaa, joten sillä korvaa helposti taikinasta rasvan ja kananmunat.

Syntyi ajatus herkullisesta ja mehevästä kakusta jonka pohjassa on käytetty majoneesia ja loput majoneesista menikin vielä täytteeseen ja päälliseen, johon keksin mielestäni aivan loistavan idean , joten kannattaa lukea reseptit loppuun asti ;)


 



 Kakussa maistuu vanilja, sitruuna ja mustikat
Kakkupohja on mehevän vaniljainen, täyte kirpeän sitruunainen. Lisänä välissä ja päällä on makeat mustikat.







Kakun tekeminen kannattaa aloittaa pohjasta ja täytteen sitruunatahnasta eli lemon curdista. Nämä voi valmistaa jo edellisenä päivänä, joka tapauksessa kummankin jäähtymiseen kannattaa varata aikaa vaikka ne tarjoilupäivänä valmistaisikin.
Kummankin valmistus on helppoa ja nopeaa. Lemon curd, jonka reseptistä olen aika ylpeä valmistuu nopeasti mikroaaltouunissa ja kakkupohjan tekokin sujuu helposti

Lemon curd resepti kehittyi mielessäni kun pohdin missä muualla kakunteossa voisin hyödyntää Hellmann's majoneesia, muistin lemon curdin, jonka ainesosissa on kananmunaa ja voita.  Muutin reseptin vielä niin helpoksi että se valmistuu mikrossa muutamassa minuutissa.




HELLMANN'S LEMON CURD

2 dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan puristettu mehu

  1. Pese sitruuna, raasta sen kuori ja purista mehu.
  2. Laita mikron kestävään astiaan kaikki ainekset ja sekoita vispilällä kaikki tasaiseksi
  3. Laita astia mikroon ja kuumenna täydellä teholla 1 minuutti, sekoita seosta
  4. Jatka kuumentamista aina n.30 sekuntia kerrallaan, aina välissä sekoittaen yhteensä 4-5 minuuttia niin että sokeri on kokonaan liuennut seokseen.
  5. Seos sakenee, mutta on kuitenkin kuumana vielä juoksevaa
  6. Siirrä lemon curd purkkiin ja laita se jäähtymään jääkaappiin. Lemon curd jähmettyy jäähdyttyään kunnolla.



Lemon curd säilyy jääkaapissa useammankin päivän, joten sitä voi tehdä kerralla enemmänkin, koska tämä on ihanaa ihan vaikka paahtoleivän päälle sipaistuna. Jos teet isomman annoksen niin aikaa valmistumiseen menee hiukan enemmän, jatka siis kuumentamista 30 sekunnin jaksoissa niin kauan että seos on saostunut ja sokeri on liuennut kokonaan.




VANILJAINEN KAKKUPOHJA

18 cm vuokaan ,valmiista kakusta riittää 12 henkilölle


  1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Valmistele n.18 cm kakkuvuoka valmiiksi. Voit voidella ja jauhottaa vuoan tai asettaa leivinpaperin vuoan pohjalle ja reunoillekin leivinpaperisuikaleet.
  2. Mittaa vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri valmiiksi 
  3. Laita vatkauskulhoon majoneesi, sokeri ja vesi. Vatkaa kunnolla sekaisin
  4. Lisää kuivat aineet siivilän läpi ja vatkaa taikina tasaiseksi
  5. Kaada taikina vuokaan ja paista 175asteessa ( kiertoilma 150 astetta) n.45-55 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla, koska paistoajat vaihtelevat uuneittain. Kakku on kypsä kun tikkuun ei tartu taikinaa. 
  6. Jos kakku uhkaa tummentua liikaa pinnalta voit paiston loppuvaiheessa laskea hiukan lämpötilaa ja peittää kakun esim.leivinpaperilla
  7. Kumoa valmis kakku jäähtymään. 
  8. Jos valmistat kakun jo edellisenä päivänä voit säilyttää jäähtyneen kakun kelmuun käärittynä huoneenlämmössä.

TÄYTE

yhteen 18 cm kakkupohjaan

  • 4 dl vispikermaa
  • aiemmin valmistettu lemon curd
  • 200 g mustikoita

  • koristeeksi 100-200 g pensasmustikoita, tomusokeria ja sitruunankuoriraastetta
  1. Vatkaa vispikerma vaahdoksi
  2. Sekoita lemon curd vispikermaan

KOSTUTUS

1 dl vettä
2 rkl sokeria
sitruunanmehua

  1. Kiehauta vesi ja lisää siihen sokeri ja sitruunanmehu

KAKUN KASAAMINEN

  1. Leikkaa kakkupohja 3 osaan
  2. Aseta ensimmäinen kakkupohjakerros tarjoilualustalle
  3. Kostuta kakkupohjaa kevyesti sitruunasokerivedellä
  4. Laita 1/3 täytteestä kakkupohjan päälle tasaisesti
  5. Laita täytteen päälle puolet täytemustikoista ( käytin itse pakastemustikoita)
  6. Tee seuraava kerros samalla tavalla.
  7. Laita viimeisin kakkupohjakerros päälimmäiseksi, kostuta ja laita loput täytteestä päälle
  8. Koristele pensasmustikoilla, tomusokerilla ja sitruunankuoriraasteella




 Lopuksi vielä teille lukijoille arvonta, jossa kolmella teistä on mahdollisuus voittaa Hellmann's tuotepaketti ( arvo 15 € ). Kommentoi tähän postaukseen ideasi majoneesireseptistä ja voit voittaa. Säännöt kilpailuun löydät täältä. Arvonta päättyy 17.7. klo 10.


Kannattaa myös seurata Hellmann'sin Facebook sivua ja Instagram tiliä joista saat lisää mahtavia ideoita majoneesin käyttöön



Yhteistyössä :



21 Comments:

  1. Kerrosvoileipien täytteeseen tarvitaan hyvä majoneesi, kurkkusalaattia, tonnikalaa ja yrttejä & mausteita. Herkkua vaikkapa piknikille mukaan.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Suklaakakku majoneesista. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Tekisin ruishampurilaisia, joidenka väliin laittaisin majoneesia.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Täytyisi opetella käyttämään majoneesia monipuolisemmin. Nykyään käytän vain ruokaisampien salaattien kastikkeen joukossa.

    VastaaPoista
  5. Käytän majoneesia pastasalaattiin ja voileipäkakkuun. ☺️

    Ellimm (pe-tsi(at)hotmail.com)

    VastaaPoista
  6. Laittaisin kakkuun sitruunaa ja kesän marjoja.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Voileipäkakkuun päällyysterksi.Aiolia tekisin myös. Italian-ja perunasalaattia.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  8. Voileipäkakkuun. Myös omatekemän perunasalaatin sekaan sopii mainiosti :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Teen tonnikala-munasalaattia majoneesista eli sekoitan valutetun tonnukalan ja keitettyjä munia murskaamalla ihanaa tahnaa ja leipien päälle...ehkä vähän kurkkua ja lounas on valmis.... rperkio@welho.com

    VastaaPoista
  10. Alkoi kiinnostaa kokeilla majoneesilla höystettyä kuivakakkua. Pitänee testata!
    titantupa@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Italiansalaattiin käytän majoneesia =) Eli kermaa, majoneesia, rakettispagettia, omenaa, herneitä, balkan makkaraa, keitettyä porkkanaa.

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Käyttäisin ihan perus voileipäkakkuun.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  13. Voileipäkakkuun sopisi todella hyvin :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Coleslaw-salaattiin käytän puolet majoneesia ja puolet kermaviiliä. Sopii hyvin itsetehtyjen pitaleipien täytteeksi.

    jtmous@utu.fi

    VastaaPoista
  15. Makarooni salaattiin sopisi! Vähän kinkkua, suolakurkkua, paprikaa yms ja makaroonit ja majo sekaan! Nams

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Kinkkusalaattiin sopisi todella hyvin :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Munakas, johon väliin tonnikalaa, ananasta, sipulia ja majoneesia.
    Kiva arvonta.
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Punaherukkapiirakkaan
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  19. Testaisin voileipäkakkuun ja täytekakkuun.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Kuka voitti arvonnassa?

    VastaaPoista
  21. Onko tämä jo arvottu?

    VastaaPoista