LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Mustat marjat kerroskakku ja Blogiringin kesäbileet

Osallistuin tällä kakulla Dansukkerin kakkumestari kilpailuun, joka järjestettiin Blogiringin kesäjuhlien yhteydessä.



Kakussa on mehevä suklaapohja, jossa ei suklaata ole säästelty. 

Paista kakut n.15-16 cm vuoassa ja 22-24 cm vuoassa.
Jos haluat tehdä kakun yksikerrroksisena niin voit pienentää ohjeen ja paistaa pohjan yhdessä vuoassa.

Suklaakakkupohjat

225 g voita
300 g tummaa suklaata
7 L-kokoista kananmunaa
2 dl muscovadosokeria
1 dl hienoa sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta

Sulata voi ja suklaa mikrossa tai vesihauteessa
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi 
Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi toisessa kulhossa
Lisää keltuais-sokerivaahtoon voi-suklaaseos
Lisää seokseen toisiinsa sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi nostellen 
Lopuksi lisää valkuaisvaahto varovasti nostellen taikinan joukkoon
Paista kahdessa eri kokoisessa vuoassa 175 asteessa 50-60 min, pienemmässä vuoassa kakku kypsyy tietysti nopeammin, joten tarkkaile pienempää kakkupohjaa paistoajan loppupuolella.

Täytteeksi valikoitui oma lempparini eli mustaherukkamousse.



Mustaherukkamousse

Tästä riittää kumpaankin kakkuun kahteen väliin

4 dl vispikermaa
4 dl maustamatonta jogurttia
200g maustamatonta tuorejuustoa
800 g mustaherukoita
sokeria makeuttamiseen oman maun mukaan
13 liivatetta
vettä

Kiehauta mustaherukat vesitilkassa ja paseeraa ne siivilän läpi
Vatkaa kerma, lisää tuorejuusto, jogurtti ja paseerattu mustaherukkasose
Lisää sokeria ja maistele löytääksesi sopiva makeus.
Liota liivatteet kylmässä vedessä. Kiehauta vettä n.1 dl ja lisää liotetut liivatteet kiehuvaan veteen . Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen.

Täytä kakut irtopohjavuokien reunojen sisälle. Käytä reunakalvoa jos haluat siistimmän reunan.
Käytä kostutukseen sokerivettä. Tämä kakku ei tarvitse paljon kostutusta, koska on mehevä jo itsellään. Anna kakkujen hyytyä mielellään yön yli.

Kun kakut on hyytyneet niin voit kasata ne päälekkäin. Laita pienemmän kakun alle juuri kakun halkaisijan kokoinen pahvinen kakkualusta. Alemman kakun sisään voit laittaa tukikepit tai esim. vahvat pillit tukemaan kakkua,

Kakun päällä on suklaaganache ja tuoreita marjoja, tähän valikoitui pensasmustikat ja boysenmarjat.




Suklaaganache

200 g tummaa suklaata
1,5 dl kermaa
 3 rkl glukoosisiirappia
nokare voita

Pilko suklaa kulhoon
Lämmitä kerma ja glukoosisiirappi kattilassa 
Kaada kuuma kermaseos suklaapalojen päälle
Anna seisoa hetki ja sekoita tasaiseksi
Lisää nokare huoneenlämpöistä voita ja sekoita voi ganacheen.

Valuta ganachea ylemmän kakun päälle ja levitä lastalla varoen reunoja kohti. Anna valua hiukan reunojen yli.
Nostele ganachea esim.lusikalla alemman kakun reunoille ja levitä taas niin että ganache pääsee vähän valumaan kakun reunaa alaspäin
Koristele marjoilla.

Kaikesta ennakkoajatuksistani huolimatta tämä minun kakkuni nappasi voiton tässä kakkumestari kisassa. 

Kisassa oli mukana todella upeita ja mahtavan makuisia kakkuja. Itse olin juhlien ajan ylikierroksilla, koska viikko oli ollut yli kiireinen ja yöunetkin oli jääneet pariin tuntiin. Aamulla olin vielä töissä, josta säntäsin siskoni häihin ja sieltä taas mukaan kesäbileisiin. Esittely oli jo menossa kun rynnistin suoraan kilpailuareenalle :D
Kaikessa tässä sählingissä unohdin ottaa valokuvia vaikka kamera mukana kulkikin, joten tässä lopuksi lainakuvia muiden paikalla olleiden kuvaamana.


Kakkumestari-kilpailukakkuja     kuva: Dr.Sugar



Kuva: Dr. Sugar
Ihania ruokia, ikävä kyllä mulla oli vatsa täynnä hääjuhlissa nautituista ruuista, mutta pakko oli silti maistella vähän kaikkea


Kuva: Dr. Sugar


Kuva: Dr.Sugar


Juhlissa palkittiin myös Kesän kuumimmat blogit ja palkinnot menivät Kinuskikissalle, Karhupoikani Kodalle ja Chocochilille

Juhlissa oli ihan huippu tunnelma ja Blogiringin tiimi oli nähnyt paljon vaivaa juhlien eteen. Oli mukava tutustua taas moniin kasvoihin blogien takana vaikka moneen jäi vielä tutustumattakin. 
Näitä juhlia odotetaan taas kärsimättömänä seuraavaan vuoteen :D



Kuva: Blogirinki


Kuva: Blogirinki

15 kommenttia :

  1. Aivan ihana kakku, sisältä ja ulkoa :)

    VastaaPoista
  2. Miten tuollainen mustaherukkamousse toimisi vaalean pohjan kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin toimii myös vaalean pohjan kanssa 😊

      Poista
    2. Hyvin toimii myös vaalean pohjan kanssa 😊

      Poista
    3. Hyvin toimii myös vaalean pohjan kanssa 😊

      Poista
  3. Miten paljon tätä ohjetta pitäisi about pienentää jos tekisi 26cm vuokaan yksikerroksisena? :)

    VastaaPoista
  4. Tein tämän eilen/tänään kuningatartäytteellä. Vielä ei olla maisteltu :) suklaaganache meni aivan päin prinkkalaa. Tein ohjeen mukaisesti ja tein tosiaan ekaa kertaa. Odotin n. 5min ennen kuin kaadoin päälle. Ganache levisi putkin tarjoilualustaa ja kakku on tosi ruma :( luin äskön facen ryhmästä, että ganachen kanssa kannattaa odottaa ainakin 15min ennen kuin kaataa sen päälle. Minusta tällaiset yksityiskohdat olis kiva olla ohjeissa. Ensi kerralla tiedän jos uskallan vielä ganachea kokeilla :) tänään vieraat saavat rumaa, mutta hyvää kakkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettet Anna onnistunut suklaaganachessa. Tällä ohjeella on moni onnistunut ja käytän sitä itse jatkuvasti omissa kakuissani. Itse en seisota ganachea sen jälkeen kun suklaa on sulanut ja olen lisännyt voinokareen ja se on sulanut kokonaan. Tässä vaiheessa ganache on ollut sopivaa kakun päälle laitettavaksi. Jos seisottaisin sitä olisi se jo liian paksua eikä laskeutuisi enää kauniisti.

      Poista
    2. Harmi ettet Anna onnistunut suklaaganachessa. Tällä ohjeella on moni onnistunut ja käytän sitä itse jatkuvasti omissa kakuissani. Itse en seisota ganachea sen jälkeen kun suklaa on sulanut ja olen lisännyt voinokareen ja se on sulanut kokonaan. Tässä vaiheessa ganache on ollut sopivaa kakun päälle laitettavaksi. Jos seisottaisin sitä olisi se jo liian paksua eikä laskeutuisi enää kauniisti.

      Poista
    3. Harmi ettet Anna onnistunut suklaaganachessa. Tällä ohjeella on moni onnistunut ja käytän sitä itse jatkuvasti omissa kakuissani. Itse en seisota ganachea sen jälkeen kun suklaa on sulanut ja olen lisännyt voinokareen ja se on sulanut kokonaan. Tässä vaiheessa ganache on ollut sopivaa kakun päälle laitettavaksi. Jos seisottaisin sitä olisi se jo liian paksua eikä laskeutuisi enää kauniisti.

      Poista
  5. Kans kiinnostaisi ohje 26 cm kakulle. Mitäs jos haluaisinkin tehdä täytteen pakastemansikoista? Onnistuukohan, ja mikä täytteen resepti olisi?

    VastaaPoista