sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Porkkanakakkudonitsit

Porkkanakakku on yksi lempileivonnaisistani. Tänään lähdin muovaamaan porkkanakakulle uutta muotoa. Cupcakeja olenkin usein tehnyt porkkanakakkuohjeella, mutta tällä kertaa kokeilin miten porkkanakakku taipuu donitseiksi. Ja taipuihan ne.

Nämä on tehty ei yhtään vähempää kuin maailman parhaalla porkkanakakku ohjeella, niin ainakin ystäväni lupasi kun ohjeen häneltä sain. Ja hyvä ohje olikin, kakkuna tämä oli oikein pehmeä ja kuohkea. Itse olen tehnyt monesti ohjeella, josta tulee paljon tiiviimpi kakku.


Nämä on paistettu donitsiraudalla. Ihan yhtä hyvin nämä onnistuu uunissa donitsipellillä ( testasin senkin )  Ja saman ohjeen voi toki valmistaa perinteisesti kakuksi.

Porkkanakakkudonitsit

Taikina

  • 3 kananmunaa
  • 3 dl sokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 3-4 tl kanelia
  • 4 dl porkkanaraastetta
  • 150 g voita sulatettuna
  1. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi
  2. Laita kuivat aineet sekaisin
  3. LIsää muna-sokerivaahtoon vuorotellen kuivia aineita, voisulaa ja porkkanaraastetta esim.lastalla nostellen.
Jos paistat donitseja niin laita taikina pursotuspussiin ja leikkaa pussin kulma sopivasti auki tai käytä pyöreää tyllaa. Pursota kuumaan donitsirautaan taikinaa niin että alaosa täyttyy. Paista 3-4 min. Tämä aika saattaa vaihdella paljon koska eri raudat toimii eri tavalla.

Donitsipellillä paistaessa toimi samoin taikinan kanssa, voitele vuoka ennen taikinan laittoa. Laita donitsipelti 200 asteiseen uuniin ja paista 6-12 minuuttia riippuen donitsien koosta.

Jos teet kakun niin laita taikina leivinpaperilla vuorattuun pellille tai vuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa n.30 min.

Kuorrutus

  • 100 g huoneenlämpöistä voita
  • 200 g  maustamatonta tuorejuustoa
  • 3 dl tomusokeria
  • 2 tl  vaniljasokeria
  1. Vatkaa voi ja tuorejuusto kuohkeaksi
  2. Lisää tomusokeri desi kerrallaan vatkaten
  3. Lisää vaniljasokeri

Levitä kuorrutus lastalla jäähtyneille donitseille tai kakulle


7 Comments:

  1. Mahtava idea! Pidän valtavasti porkkanakakusta ja olen tehnyt myös muffineja, mutta donitsit on jotain ihan uutta :)

    VastaaPoista
  2. Porkkanakakku on niin taivaallista! Hauska idea tehdä samasta taikinasta donitseja, nää vois olla hauskoja vaikka vappuna! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä hyviä ja säilyvät (jos ei heti syödä ) mehevinä vielä seuraavaankin päivään.

      Poista
  3. Hyvä idea! Pitääkin testata, donitsipelti löytyy kotoa.

    VastaaPoista
  4. mulla kävi niin että rasvauksesta huolimatta tarttuivat donitsipeltiin kiinni enkä saanut kokonaisina irti (mielestäni kypsyys oli sopiva ja annoin jonkun aikaa jäähtyä, noin 5min) tein 12 paikkaisella pellillä. käytitkö rasvan lisäksi korppujauhoja tms?

    VastaaPoista