Liukuväripursotus / terälehtipursotus
Tätä kyseistä pursotusta olen käyttänyt jo vuonna 2011 yhdessä ristiäiskakussa, silloin en ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen mutta myöhemmin useassa muussa eri kakussa. esim.tässä Luau teemaisessa kakussa lopputulos on ollut kiva.
Vanhassa blogissa minulla oli muistaakseni jonkinlainen ohjekin tämän pursotuksen tekoon, mutta kuvathan sieltä on kadonneet, joten monien pyydettyä ohjetta päätin sen tekaista ihan erillisenä tännekin.
Helpoimmalla pääsee käyttämälä kolmea (tai niin monta kuin kerroksia haluaa/mahtuu) kertispussia ja kolmea tyllaa. Yksilläkin pärjää, siihen vinkki alempana.
Värjää kerma/kreemi haluttuihin sävyihin pastaväreillä ja laita jokainen väri eri pussiin jossa on pyöreä tylla. Tyllan koko voi olla eri se ei lopputulokseen vaikuta. Itselläni tässä alin tylla 6mm ja kaksi ylempää 10mm.
Pursota kustakin pussista pyöreät pallot kakun kylkeen.
Paina palettiveitsi (teelusikkakin käy) pallon keskeltä sivuun vetäen.
Muista putsata palettiveitsi pyyhkimällä vaikka talouspaperiin aina siirtyessä seuraavaan väripalloon.
Litistä näin kaikki pallot.
Pursota aina seuraava pallo edellisen "hännän" päälle
Ja litistä sivuun vetäen jokainen pallo
Jatka niin pitkään että pääset kakun ympäri
Viimeiseksi voit jättää pelkän pallon tai litistää hiukan palloa keskeltä.
Vinkki yhdellä tyllalla pursottamiseen
Jos et omista montaa pyöreää tyllaa ja pursotinpussia, niin voit tehdä tämän myös yhdellä tyllalla ja pussilla. Teet vaan yhden kerroksen kerrallaan jasen jälkeen tyhjennät pussin ja täytät seuraavalla värillä ja jatkat seuraavan kerroksen edellisen päälle ja kolmannen ja neljännen eli kunnes kakun reuna on ylös asti pursoteltu.
Minä tätä pursotusohjetta joskus kaipasinkin. Kiitos tästä.
VastaaPoistaOi kuinka kaunis kakku. Kiva saada uusia ideoita pursotteluihin, vaikka voipi olla etten lähde näin monimutkaista yrittämään. Kaunista se on silti :D
VastaaPoistaSuosittelen kokeilemaan. Tämä on helppo tapa, toki vie hiukan aikaa mutta ei ole vaikeaa.
PoistaIhana kakku! Millä väreillä olet värjännyt kerman? Sopiiko pastavärit tähän tarkoitukseen?
VastaaPoistaHei. Unohdin mainita värjäyksestä tarkemmin. Pastavärit on parhaita kerman värjäykseen, koska värin määrä jää niin pieneksi ettei vaikuta kermavaahdon rakenteeseen.
PoistaKaunistakin kauniinpi kakku. Ja päällä yksi lempikukistani :) Ei sulla sattuisi olemaan ohjetta näihin kukkiin?
VastaaPoistaKiitos. Näihin kukkiin ei ole sen tarkempaa ohjetta., mutta työn alla on useampikin kukkaohje.
PoistaTämä on yksi mun lemppareista sun kakuista :) kaunis, herkullisen näköinen, värit on ihanan raikkaat, eivät kuitenkaan liian kirkkaat, joten kakku on yhä herkkullisen syötävän näköinen ja hibiscukset on niin kauniit ja niiden värit täydentää kauniisti kakun värejä. Erittäin onnistunut kaikinpuolin :)
VastaaPoistaKiitos Mari :) Tämä on yksi kakuista joihin itsekin olin tyytyväinen ;)
PoistaKiva vinkki, kiitos! Kakku on tosi hauska. Pitääkin tässä joku päivä kokeilla, että miten saan tuon pursotuksen toimimaan maidottomien vaihtoehtojen kanssa.
VastaaPoistaSuosittelen tekemään maidottomasta margariinista voikreemin tai kokeile Alpron airy & creamy soijapohjaista kermankaltaista tuotetta. Siitä tulee marenkimainen vaahto.
PoistaTätä pursotusta tekisi mieli kovasti kokeilla. Pitäneekö tehdä pikku kakku, johon sitä uskaltais kokeilla... :)
VastaaPoistaKannattaa kokeilla, ei tämä vaikeaa ole, tietty työ vaiheita enemmän kun peruspursotuksessa, mutta helppoa kuitenkin.
PoistaNätti kakku ja joskus tätä pursotustyyliä pitäisi kokeillakin! :)
VastaaPoistapandora jewelry
VastaaPoistainstyler max
michael kors bags
abercrombie and fitch
reebok uk
ray ban sunglasses
nike blazer
coach outlet clearance
canada goose jackets
michael kors outlet
ferragamo shoes
jordans shoes
michael kors outlet
coach outlet
canada goose jackets
toms outlet
lululemon sale
coach factory outlet
hermes uk
toms wedges
michael kors outlet
michael kors outlet
ray bans
running shoes
ray ban outlet
cartier glasses
ralph lauren outlet
coach outlet
chi flat iron
christian louboutin
louis vuitton borse
coach outlet
ture religion outlet
oakley sunglasses
burberry handbags
toms shoes
coach outlet
christian louboutin uk
jordan pas cher
toms outlet
20163.29wengdongdong
timberlands
VastaaPoistagolden gooses
goyard handbags
mbt shoes
curry 4
retro jordans
air max 97
yeezy boost 350 v2
michael kors purses
yeezy shoes
michael kors handbags
VastaaPoistaoff white
supreme
birkin bag
nike air max 97
off white nike
retro jordans
balenciaga sneakers
supreme new york
kyrie 5
supreme new york
VastaaPoistakyrie 6
bape
supreme
curry 6 shoes
you could try this out click here for more recommended you read here Our site more information
VastaaPoista