lauantai 11. elokuuta 2012

Spidermankakku ja kaksi kakuntäytettä



Näitä Spidermankakkuja tuli tehtyä kaksin kappalein kesän aikana, joten laitan vaan yhden kuvan koska ovat lähestulkoon identtisiä. Toisessa kakussa oli mansikkamoussetäyte ja toisessa kinuski-omartäyte. 

Mansikkamousse


Mansikoita 300g soseutettuna
2dl vispikermaa vaahdotettuna
purkki ranskankermaa (onkohan 120ml)
200g tuorejuustoa
sokeria maun mukaan 1-1,5dl
vaniljasokeria
6 liivatelehteä
0,5dl vettä 
(mansikanpaloja)

Laita liivatteet likoamaan kylmää veteen.
Sekoita ranskankerma, tuorejuusto, soseutetut mansikat ja sokerit. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja liota liivatelehdet kuumaan veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen ranskankerma-tuorejuustoseokseen. Lisää lopuksi kermavaahto.
Varsinkin jos on tuoreita mansikoita saatavilla niin lisään usein mansikanpaloja moussen sekaan.
Usein myös laitan pelkkää kermaa ja tuorejuustoa, hiukan vaan lisään vispikerman määrään ja jätän ranskankerman pois. Vähän sen mukaan mitä sattuu kotona olemaan.

Kinuski-Omartäyte

3dl vispikermaa vaahdotettuna
purkki karamellisoitua maitotiivistettä
200g tuorejuustoa
Omarkarkkeja pieneksi pilkottuna

Lisää vispikerman joukkoon tuorejuusto ja sen jälkeen karamellisoitu maitotiiviste ja Omar karkin palaset.


Tässä vielä kuvaa tuosta karamellisoidusta maitotiivistepurkista.


6 Comments:

  1. Onko tuo yhden täytteen määrä siis sopiva 24cm halkaisijalla olevan kakkupohjan kahteen väliin?

    VastaaPoista
  2. Kyllä on sopiva määrä. Tarkoitus oli se tuolla mainitakkin, mutta jäi vahingossa pois.

    VastaaPoista
  3. Millä olet tehnyt nuo seittikuviot Spidermanin naamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seitit on käsin pyöritelty sokerimassasta.

      Poista
    2. Eikö ole aika vaikeaa pyöritellä tuollaista ohutta nauhaa massasta? Olisiko jotain muuta vaihtoehtoa siihen.

      Poista
  4. Voit tehdä seittikuvion myös mustalla elintarviketussilla piirtäen, tai pastavärillä maalaten. Pikeerin vois myös värjätä ja sillä pursottaa ohutta seittikuviota tai mustalla Candy Meltsillä. Vaihtoehtoja on monia.

    VastaaPoista