sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Minttusuklaakakku

Minttusuklaakakku
Vietin eilen aivan mahtavan päivän kahden ihanan bloggaajakollegan kanssa. Pidimme Anninunissa Annin ja Dr Sugar blogin Jinnan kanssa yhteisen leivontapäivän, jonka aikana jaoimme vinkkejä ja kokeilimme erilaisia kakunkoristus ja pursotusjuttuja. Tästä ihanasta päivästä tulee vielä juttua erikseen…

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Mansikkafudget sydänystävälle

Mansikkafudget sydänystävälle
Lähestyvä ystävänpäivä innostaa muistamaan omia ystäviä herkkullisilla lahjoilla. Näihin fudgeihin ajatus lähti mansikkatomusokerista kun lähdin mukaan Blogiringin ja Suomen Sokerin kamppanjaan . Ystävät on tärkeitä jokaisena päivänä, mutta on ihanaa että on päivä jolloin ystäviä voi muistaa erityi…

lauantai 30. tammikuuta 2016

Mustikkamurumuffinit ja arvonta

Mustikkamurumuffinit ja arvonta
Joskus tekee mieli leipoa jotain helppoa ja nopeaa, silloin usein päädyn tekemään muffineja ohjeella jossa kaikki aineet vaan sekoitetaan keskenään ilman vatkailuja. Näihin mustikkamuffineihin lisäsin vielä päälle muruseoksen tuomaan hiukan purutuntumaa. Sain myös arvottavaksi blogissani Heirolin …

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Tiikerikakku

Tiikerikakku
Uusi vuosi alkaa blogissa perinteisellä linjalla.  Tämä kahvikakku ohje on yksi lapsuuden suosikkini ja ohje onkin äitini reseptivihkosta. Monta eri versiota on tullut kokeiltua, mutta yhtään parempaa ei ole löytynyt ja niin olenkin aina palannut tähän ohjeeseen.  Resepti on n.1,5 litran vuokaan. …

tiistai 29. joulukuuta 2015

Vihis

Vihis
Tässä tulee vihikset , vege"lihikset" eli vegaaniset " lihapiirakat " KakkuKatrin tapaan ja kaikille lihansyöjille heti alkuun tiedoksi että nämä hakkaavat lihalliset versiot mennen tullen. Ensimmäiseksi vikiksiin valmistetaan taikina joka saa kohota lämpimässä täytteen valmist…

maanantai 28. joulukuuta 2015

Voisilmäpullat

Voisilmäpullat
Pullaa on tullut leivottua jo varmaan 25 vuotta enempi vähempi säännöllisesti, silti jopa perus pullataikina ohje on jäänyt kirjaamatta blogiin. Tämä vahinko tuli korjattua puolukkapulla postauksen yhteydessä , ja nyt on vuorossa iki-ihana voisilmäpulla. Tässä aluksi peruspullataikina ohje siihen t…

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Amerikkalaiset pannukakut nro.2

Amerikkalaiset pannukakut nro.2
Letut ja pannukakut on olleet meidän perheessä aina suosittuja sunnuntai-tai pyhäpäivän aamiaisherkkuja. On ihanaa tekaista pannaritaikina tekeytymään käydä pienellä aamulenkillä ja nauttia sen jälkeen pannareita, jokainen mieluisillaan lisäkkeillä. Itsellä yleensä lisäkkeenä on marjat ja siirapit…