maanantai 9. marraskuuta 2015

Leivotaan lasten kanssa: Suklaatorttu ja porkkanakakku

Lähdin tähän Blogiringin Kungsörnen kamppanjaa oikeastaan sen vuoksi, etten ole koskaan leiponut valmiista leivontamixeistä.
Oli mielenkiintoista kokeilla jotain uutta.

Kun paketti leivontamixejä saapui niin meillä lapset innostuivat eniten, hihkuivat kaikki paketit nähdessään ja valkkailivat kukin mitä haluavat kokeilla.
Siitä hetkestä oli selvää että näitä kokeillaan lasten kanssa.




Päätimme kokeilla meidän lemppareita eli suklaatorttua ja porkkanakakkua





Tekijäksi valitsin innokkaimman eli meidän nuorimmaisen lapsen. Isommat lapset jo muutenkin leipovat itsekseen paljon, niin tällä kertaa nuorimmainen sai olla pääleipuri.


Taikinoiden tekeminen on helppoa, apua tarvittiin oikeastaan vaan nesteen ja rasvan mittaamisessa.


Valmis taikina vuokaa ja uuniin. Sillä aikaa poika teki sokerimassasta koristeet porkkanakakun päälle.





Kakun tekeminen oli niin nopeaa että samantien tehtiin myös suklaatorttu.


Viimeiseksi vielä tehtiin kumpaakin kuorrutus, joka oli myös helppo homma. Kuorrutukset ja koristeet leipomusten päälle ja ihanat herkut oli valmiita.




Tälläinen leipomus on siis helppo antaa lastenkin valmistaa, ja hätävarana kaapissa ihan loistavia jos pikaisella aikataululla pitäisi yllätysvieraille jotain taikoa.



 Leipuri itse oli silminnähden tyytyväinen tulokseen :D











Saiskos olla porkkanakakkua tai suklaatorttua?











Kumpikin leipomus oli ihanan mehevä ja hyvänmakuinen, eikä niistä olisi arvannut että on hiukan oikaistu valmistuksessa. Ei todellakaan hullumpi vaihtoehto alusta asti itse tehdylle. Nämäkin leipomukset hävisit parempiin suihin yhdessä hujauksessa.


Yhteistyössä Kungsörnen





8 Comments:

  1. Aivan ihania kuvia :) Ja kakut näyttävät herkullisilta. Ehkä uskallan itsekin joskus koittaa valmisjauhoja ;)

    VastaaPoista
  2. The board will release the result officially on its website- upresults.nic.in. However, we will also provide here a direct link of the desired result as per the official declaration.

    VastaaPoista
  3. Finnish and Chinese and Communication Probes, which sold over 1/4 million books, several hundred scientific papers Labels & Warnings Expert Witness.

    VastaaPoista
  4. Boosting a site's organic rankings is the goal of every online marketer. One of the most tedious aspects of the whole SEO process is the creation of backlinks and submission of content. This software solves this issue as it works to automate most of the processes that marketers find very time-consuming. content marketing

    VastaaPoista