Unicorn-kakku
Yksisarviset ihastuttavat edelleen. Itselleni tämä oli ensimmäinen yksisarviskakku jonka olen tehnyt. Mutta nyt kun vauhtiin pääsin niin teen jo seuraavan heti tällä viikolla, siitä tosin tulee erilainen.
Kakun teko kannattaa aloittaa koristeista, jotka vaativat kuivumisaikaa. Sarvi ja korvat pitää tehdä mielellään jo usempi päivä etukäteen tai sitten käyttää kukkamassaa joka kuivuu nopeammin. Valitsin valkoisen massan. Korvien takaosia varten värjäsin pienen osan massasta hennon vaaleanpunaiseksi. Sarven ja korvien sisäosan tein valkoisesta massasta ja suihkutin ne kultaisella kimallespraylla.
Sarvi on kieputettu varrastikun ympärille yhdestä pitkästä pötkylästä, joka on toisesta päästä kapeneva. Sarvi on korkeudeltaan n.puolet varrastikusta, tikku on näin helppo tökätä valmiiseen kakkuun. Korvia varten leikkasin kaulitusta vaaleanpunaiseksi värjätystä massasta kaksi kolmion mallista palaa, ja toiset pienemmät valkoisesta jotka suihkautin myös kultaisella kimallesprayllä. Silmä on muotoiltu samasta massasta ja suihkautettu myös sprayllä.
Kakku on mitoitettu n.15 henkilölle.
Voikakkupohja
4 L-koon kananmunaa
2 dl sokeria
3/4 dl kiehuvaa vettä
100 g kuumaa sulatettua voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
- Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
- Voitele vuoka, PME alumiinista vuokaa käyttäessä ei tarvitse vuoan jauhotusta.
- Mittaa jauhot ja leivinjauhe valmiiksi
- Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata voi
- Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi
- Lisää kiehuva vesi pikkuhiljaa vaahtoon kokoajan vatkaten.
- Lisää kuma sulatettu voi.
- Lisää kuivat aineet siivilän läpi lastalla nostellen taikinaan.
- Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n.40-45 min
Kun kakkupohja on jäähtynyt voit täyttää sen. Kakkupohjan voi leipoa myös edellisenä päivänä täytöstä, jolloin pohjan leikkaaminen osiin on helpompaa.
Kostutus:
1,5- 2 dl Appelsinimehu
Limemousse ja mansikat
4 dl vispikermaa
200 g tuorejuustoa
2 limen kuoriraaste ja mehu
4 liivatetta
n.1 dl sokeria
500g tuoreita mansikoita viipaloituna
- Laita liivatteet pehmenemään runsaaseen kylmään veteen
- Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi
- Lisää notkistettu tuorejuusto, limenkuoriraaste ja sokeri
- Kuumenna limen mehu ja purista liivatteet vedestä kuiviksi. Lisää liivatteet kuumaan limenmehuun. Sekoita ohuena nauhana mousseen kokoajan hyvin sekoittaen.
- Kasaa kakku samaan vuokaan missä paistoit sen. Kelmuta vuoka. Leikkaa kakupohja 3-4 osaan. Aseta ensimmäinen kakkupohjapala kakkuvuoan pohjalle. Kostuta kakkupohja applesiinimehulla, laita osa limemoussesta kakkupohjan päälle ja moussen päälle mansikkaviipaleita. Kasaa loput samalla tavalla. Kännä kelmun reunat kakkun päälle ja nosta se hyytymään jääkaappiin.
Kakun koristelu
Kakku on päällystetty marenkivoikreemillä, jonka maustoin mansikka-aromilla. Samalla kreemillä on tehty myös koristepursotukset. Tämä kreemi määrä riittää siis koko kakun koristeluun.
Marenkivoikreemi
165 g kananmunanvalkuaisia ( n.5 valkuaista )
330 g sokeria
500 g huoneenlämpöistä voita
- Vatkaa valkuaisia kuumassa vesihauteessa
- Lisää sokeria pikkuhiljaa kokoajan vatkaten, vatkaa niin kauan että kaikki sokerikiteet on sulaneet
- Tämän jälkeen siirrä marenki yleiskoneen kulhoon ( tai jos et omsita yleiskonetta niin siirrä kulho pois vesihauteesta ) ja jatka vatkaamista kunnes seos on huoneenlämpöistä. Lisää huoneenlämpöinen voi pieni pala kerrallaan marengin sekaan kokoajan hyvin vatkaten.
- Vatkaa lopuksi vielä niin pitkään että keemi on tasaista ja kiiltävää.
- Värjää n.1/3 kreemistä vaaleanpunaiseksi pinkillä pastavärillä, mausta kreemi mansikka-aromilla
- Tällä kreemillä päällystä koko kakku, jos kreemiä jää yli niin lisää hieman vaaleanpunaista väriä ja käytä se koristepursotuksiin.
Koristepursotuksiin käytin kolmea eri tyllaa: Wiltonin 1M tyllaa, isoa 16 mm tähtityllaa ja pyöreää 10 mm tyllaa .
Pursottele harjaosa eri värisillä kreemeillä, käyttäen erilaisia tyllia. Lisää koristeeksi koristerakeita, nonparelleja jne.
Aseta aiemmin valmistetut korvat , sarvi ja silmät paikoilleen
Ihan älyttömän kaunis yksisarvinen! ♥
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaIhan älyttömän kaunis yksisarvinen! ♥
VastaaPoistaشركة مكافحة حشرات بحائل
شركة مكافحة النمل الابيض بالقصيم
شركة مكافحة حشرات ببريدة
This cake is unbelievable! It is incredible how you were able to sculp the horn. Such a detailed cake! Thanks for the share, hope you have a fantastic rest of your day. Keep up the posts!
VastaaPoistaWorld of Animals
You’re so interesting! I don’t believe I’ve truly read something like this before. So great to find someone with genuine thoughts on this issue. Really.. many thanks for starting this up. This website is something that’s needed on the internet, someone with some originality!
VastaaPoistaCBSE Schools In Golconda
CBSE Schools In Hasbiguda
CBSE Schools In Hayathnagar
CBSE Schools In Himayathnagar
CBSE Schools In Jeedimetla
CBSE Schools In Jubilee Hills
CBSE Schools In Kanchanbagh
CBSE Schools In Kapra
CBSE Schools In Karimnagar
CBSE Schools In Khammam
i am greateful to comment in this site Mobilemall Bangladesh
VastaaPoistaparrots for sale uk
VastaaPoistacockatoo for sale
african grey parrots for sale
Nice one! thank you so much! Thank you for sharing this post. Your blog posts are more interesting and impressive. Write For Us Telemarketing
VastaaPoistabeauty nice site
VastaaPoistabuy African grey parrots
VastaaPoistamale and female African grey parrots for sale
buy African grey parrots USA
how much to buy an African grey parrot
buy african grey
https://congoafricangrayparrots.com
African grey parrot Information
VastaaPoistaOur webpage
Our webpage