Minä ja ruusut, noh..... ei niin hyvä yhdistelmä.
Ruusuja on tullut tehtyä kyllä, mutta koskaan en ole tykännyt niiden tekemisestä, mutta nyt tuli siihenkin muutos. Kiitos tästä kuuluu uudelle Renshawin kukka-ja koristemassalle
Ruusujen teko sujui ilman vastoinkäymisiä, ja massa toimi kuin unelma…
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
lauantai 2. kesäkuuta 2012
Cupcake herkkuja ja onnitteluja
Tä nään moni viettää valmistujaisiaan, ylioppilasjuhliaan jne. Onnittelut teille kaikille. Hyvät kesäloman toivotukset myös koululaisille.
Itse olen tänään viettänyt omia synttäreitäni ihan vaan oman perheen kesken, mutta valittiin kuitenkin teema jonka mukaan valittiin valmistettava ruoka ja kahvip…
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Maapähkinä-suklaakakku
Uusimmassa Leivotaan lehdessä oli ihanan oloinen suklaakakku ohje. Odotukset oli korkealla ja kakku ylitti ne leikiten. Pohjana mutakakku, päällä suklaata ja suolapähkinöitä Maapähkinä-suklaakakku
150g voita
2dl sokeria
3 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1dl kaakaojauhetta
Dumle-suklaata (ohjeessa ol…
torstai 17. toukokuuta 2012
KakkuKatri Liv-kanavan Juhlasuunnittelijoissa
Tänään siis tuli toinen jakso Juhlasuunnittelijoista jossa olin tekemässä kakunkoristelua. Minä tietysti silmäkovana tuijotin kakussa näkyviä kuljetusvaurioita, halkeamia ja kupruiluja , mutta minkäs sitä itsellelleen mahtaa, taitaa aika moni kakkuilija olla itse itsensä pahin kriitikko
Tästä link…
perjantai 11. toukokuuta 2012
Yhteiskakku pojalle ja tytölle.
Sain pyynnön kakusta johon koristeeksi toivottiin tyttöä ajamaan pyörällä ja poikaa skeittaamaan. Jonkun tovin mietin toteutustapaa ja tähän sitten päädyin.
Kakussa täytteenä Omar-kerma ja kakkupohjana 10 munan sienikakkupohja, josta leikkasin pienen suikaleen pois että sain tuon mäen aikaiseksi.
…
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Porkkana-omenacupcaket
PORKKANA-OMENAMUFFINSIT n.12kpl Ainekset 2 ½ dl sokeria 2 ½ dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 tl soodaa ¾ tl kanelia 4 dl (n. 240 g) porkkanaa hienoksi raastettuna (itse laitoin 3 pienehköä porkkanaa ja yhden omenan raastettuna) 1dl sulaa voita 2 kananmunaa Kuorrutus 200 g maustamatonta…
lauantai 8. tammikuuta 2011
Nappiaiheinen ristiäiskakku pienelle pojalle
Kakussa 5 munan sienikakkupohja. Täytteenä lime-valkosuklaatäyte ja kostustus lime-sokerivesi. Päällinen on vaahtokarkkimassan ja sokerimassa seosta. Napit on tehty vaahtismassasta.
Kengät on tehty Pionilaakson kaavoilla, jätin ainostaa tuosta yläreunasta yhden osan laittamatta. Nämä oli ensimmäis…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Katri
Hae tästä blogista
Yhteydenottolomake
Suosittua juuri nyt
-
Tämä perinteinen mustikkapiirakka hurmaa mehevyydellään, runsaalla mustikkatäytteellä, rapealla murupinnalla ja se tarjoillaan tietysti sil...
-
Tämä on mielestäni se kaikkein paras mustikkarahkapiirakka; tätä on leivottava joka vuosi mustikka-aikaan useamman kerran. Tällä ohjeella tu...
-
Maailman paras omenapiirakka Tämä resepti oli vanhan blogini ensimmäisiä reseptejä vuonna 2008. Olen saanut reseptin omalta äidiltäni. Hän...
-
Kantarellipiirakka Metsän aarteista syntyy syksyn herkullisin piirakka Syksy tuo mukanaan monia ihania makuja, ja yksi niistä on kantarelli...
-
Meidän Helmi ja hänen ystävänsä kävivät eilen itse mustikkametsällä, kun lupasin että saavat sitten leipoa jotain poimimistaan marjoista....
Kategoriat
- Cake pops
- Cupcaket ja muffinit
- Halloween
- Joulu
- Juustokakut
- Jäätelöt ja sorbetit
- Kakut
- Kasvisruoka
- Lasten tekemää
- Liharuoka
- Maidoton
- Munaton
- Munkit ja donitsit
- Muut makeat leivonnaiset
- Pannukakut ja letut
- Pikku herkut
- Piparkakut ja keksit
- Pulla
- Pursotusvinkit
- Pääsiäinen
- Salaatit
- Suklaat ja karkit
- Suolaiset leivonnaiset
- Suolaiset piirakat
- Teemajuhlat
- Vappu
- Vegaaniset
- Voileipäkakut ja leivät
- Välipalat
- Ystävänpäivä
- gluteeniton
- Äitienpäivä
Viimeisin postaus
Blogiarkisto
-
▼
2025
(10)
- ► toukokuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2024
(25)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (5)
-
►
2019
(16)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2018
(14)
- ► marraskuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2017
(19)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (3)
-
►
2016
(49)
- ► joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2015
(23)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(32)
- ► joulukuuta (3)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (2)
-
►
2013
(56)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (5)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(71)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (12)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2011
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2010
(2)
- ► joulukuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2009
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2008
(2)
- ► joulukuuta (2)
Sisällön tarjoaa Blogger.
.jpg)