Yksi kokeiltavien juttujen listalla olleista jutuista on ollut jo iäisyyden Russian Tip tyllat. Tämän asian sain päivän järjestyksestä kun sain Annin Uunissa verkkokaupasta testailuun parit russian tip tyllat. Jo marraskuusta asti halusin testata myös tälläistä pyöreää kukkakakkua kun näin Birming…
tiistai 23. tammikuuta 2018
sunnuntai 14. tammikuuta 2018
Mustikka-sitruunakakku
Talviseen pimeään ja synkkään aikaan tekee mieli raikkaita ja piristäviä makuja ja värejä. Niistä lähdettiin liikkeelle tämän tupaantuliaiskakun kanssa, jonka tein kummityttöni tupareihin.
Kakkuun paistoin mehevän voikakkupohjan, kostutin raikkaalla sitruuna-sokerivedellä ja väliin tein ilman lii…
perjantai 8. joulukuuta 2017
Mustaherukka-vaniljajuustokakku
Meillä herkuteltiin tällä kakulla itsenäisyyspäivänä. Juustokakut on siitä mukavia että ne sopivat mielestäni hyvin myös raskaamman juhla-aterian jälkiruuaksi, varsinkin jos valitsee mauksi jonkin raikkaamman hedelmän tai marjan. Aktivinen valmistusaika ei myöskään ole pitkä ja kakun voi valmista…
tiistai 7. marraskuuta 2017
Cake International Birmingham
Pitkäaikainen haaveeni toteutui viime viikonloppuna kun pääsin vihdoinkin käymään kakkumessuilla Birminghamissa. Ja kyllä odotus palkittiin.
Messuhalliin päästyä iski hetkellisesti kakkusokeus kun, joka puolella oli toinen toistaan upeampia luomuksia ja kaikkihan olisi pitänyt saada kuvattua muis…
perjantai 22. syyskuuta 2017
Omenakeikaus
Syksyssä parasta on upeat luonnonantimet. Puolukoista, sienistä ja tietysti omenoista saa loihdittua ihania ruokia ja leivonnaisia.
Tällä kertaa inspiroiduin omenoista. Tein omenakeikauskakun, joka on maustettu tietty kanelilla.
Kakkutaikina oli itsessään jo niin hyvää että tätä reseptiä tulen taa…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Katri
Hae tästä blogista
Yhteydenottolomake
Suosittua juuri nyt
-
Tämä perinteinen mustikkapiirakka hurmaa mehevyydellään, runsaalla mustikkatäytteellä, rapealla murupinnalla ja se tarjoillaan tietysti sil...
-
Tämä on mielestäni se kaikkein paras mustikkarahkapiirakka; tätä on leivottava joka vuosi mustikka-aikaan useamman kerran. Tällä ohjeella tu...
-
Maailman paras omenapiirakka Tämä resepti oli vanhan blogini ensimmäisiä reseptejä vuonna 2008. Olen saanut reseptin omalta äidiltäni. Hän...
-
Kantarellipiirakka Metsän aarteista syntyy syksyn herkullisin piirakka Syksy tuo mukanaan monia ihania makuja, ja yksi niistä on kantarelli...
-
Jos pitäisi valita yksi leivonnainen, joka hurmaa vuodesta toiseen, se on varmasti mehevä porkkanakakku. Tämä resepti nousi blogini lukijaky...
Kategoriat
- Cake pops
- Cupcaket ja muffinit
- Halloween
- Joulu
- Juustokakut
- Jäätelöt ja sorbetit
- Kakut
- Kasvisruoka
- Lasten tekemää
- Liharuoka
- Maidoton
- Munaton
- Munkit ja donitsit
- Muut makeat leivonnaiset
- Pannukakut ja letut
- Pikku herkut
- Piparkakut ja keksit
- Pulla
- Pursotusvinkit
- Pääsiäinen
- Salaatit
- Suklaat ja karkit
- Suolaiset leivonnaiset
- Suolaiset piirakat
- Teemajuhlat
- Vappu
- Vegaaniset
- Voileipäkakut ja leivät
- Välipalat
- Ystävänpäivä
- gluteeniton
- Äitienpäivä
Viimeisin postaus
Blogiarkisto
-
▼
2025
(10)
- ► toukokuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2024
(25)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (5)
-
►
2019
(16)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2018
(14)
- ► marraskuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2017
(19)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (3)
-
►
2016
(49)
- ► joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2015
(23)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(32)
- ► joulukuuta (3)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (2)
-
►
2013
(56)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (5)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(71)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (12)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2011
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2010
(2)
- ► joulukuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2009
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2008
(2)
- ► joulukuuta (2)
Sisällön tarjoaa Blogger.
.jpg)