sunnuntai 26. elokuuta 2012

Dops Pops

Dops Pops
Cookie Popsit, Cake Popsit jne. on kovassa huudossa nykyään ja vaikka niiden tekeminen on helppoa niin niissä on kuitenkin monta työvaihetta ja olen kuullut että sen takia moni jättää tekemättä niitä. Siitä sainkin idean keksiä vielä helpomman popsin. Saanko esitellä DOPS POPS. Käytin näihin Kanto…

tiistai 21. elokuuta 2012

Spiderman kakut

Spiderman kakut
Sain lomalla ollessa pyynnön tehdä kaksi pientä Spiderman kakkua lyhyellä varoitusajalla. Viime hetkillä huomasin ettei minulla ollutkaan edes yhteneviä kakkualustoja kakuille, mutta nämä onneksi tarjoiltiin erikseen. Kakuissa on neljän munan sienikakkupohjat. Kostutus vaniljamaidolla ja kakun pin…

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Banoffee

Banoffee
Banoffee 1,5 pakettia kaurakeksejä 100g sulatettua voita 1 tlk kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa (osta valmiiksi keitettyä tai keitä itse) 3 banaania 3dl vispikermaa (tomusokeria) kaakaojauhetta Murskaa keksit ja lisää sulatettu voi. Painele keksimurska-voiseos esim.reunavuokaa apuna käyttäen…

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Nutella muffarit

Nutella muffarit
Kaapissa kummitteli Nutella purkki, joten sille piti keksiä käyttöä. Tälläisiä Nutella cupcakeja on tullut nähtyä useassa ulkoimaisessa blogissa ja niiden teko on ollut mielessä jo jonkin aikaa. Nutella Muffinit 12kpl  150g huoneenlämpöistä voita 1 3/4 dl sokeria 3 munaa 2 tl vaniljasokeria 4 dl vehnäja…

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Helmin helpot mustikkamuffinit

Helmin helpot mustikkamuffinit
Meidän Helmi ja hänen ystävänsä kävivät eilen itse mustikkametsällä, kun lupasin että saavat sitten leipoa jotain poimimistaan marjoista. Tytöt lähtivät metsään ja minä etsin arkistoistani helpon muffini ohjeen. Ohje on todella helppo, ei tarvita edes sähkövatkainta. Mustikkamuffinit 3,5dl vehnäja…

lauantai 11. elokuuta 2012

Spidermankakku ja kaksi kakuntäytettä

Spidermankakku ja kaksi kakuntäytettä
Näitä Spidermankakkuja tuli tehtyä kaksin kappalein kesän aikana, joten laitan vaan yhden kuvan koska ovat lähestulkoon identtisiä. Toisessa kakussa oli mansikkamoussetäyte ja toisessa kinuski-omartäyte.  Mansikkamousse Mansikoita 300g soseutettuna 2dl vispikermaa vaahdotettuna purkki ranskankerm…

Kurkkusalaatti

Kurkkusalaatti
Yksinkertaisuudessaan todella hyvää salaattia. Kurkkusalaatti  1 punasipuli halkaistuna ja siivutettuna 3 kurkkua siemenet poistettuna ja siivutettuna suolaa ja pippuria 3 rkl riisiviinietikkaa 3rkl oliiviöljyä Kurkku ja sipulisiivujen joukkoon lisätään kaikki muu, sekoitetaan ja laitetaan vetäyty…