LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Annin Uunissa - Ihanimmat leivonnaiset jokaiseen vuodenaikaan kirja-arvonta



Rakkaan ystäväni ja bloggaajakollegani Annin esikoiskirja on julkaistu. Reilu viikko sitten oli Annin Uunissa - Ihanimmat leivonnaiset jokaiseen vuodenaikaan kirjan julkkarit ja harmikseni en matkani vuoksi päässyt osallistumaan. 
Sain kuitenkin arvostelukappaleen, jota olen ihaillut ja hypistellyt nyt joitakin päiviä ja miettinyt minkä niistä lukuisista ihanista resepteistä ottaisin ensimmäiseksi testaukseen. Kirja on kaunis ja herkullinen, juuri sellainen, jonka antaisin mielellään lahjaksi, veisin tuliaiseksi tai ostaisin vaikka vaan hyllyyn ihasteltavaksi. Olen eritäin ylpeä ystävästäni ja hänen saavuksestaan. Kirja on onnistunut ja upea.




Siksi olen erittäin iloinen että sain myös teille lukijat yhden kirjan arvottavaksi ja lisäksi yhden uutuustuotteen Annin Uunissa  verkkokaupasta. Tällä Diamond Glazella loihdit helposti esim upean dripin kakkuun. Voittaja saa valita mieleisensä värin Diamond Glazesta, jota löytyy vaaleanpunaisena, kultaisena, helmiäisenä tai mustana.



Testasin itse tuotteen tähän hempeään pääsiäiskakkuun, joten voin suositella tuotetta muutenkin vaikka arpaonni ei sinua suosisikaan. Tuotteen käyttö oli helppoa ja valumat pysyivät kauniina kreemin päällä vielä seuraavaankin päivään.


Kakkuun julkaisen reseptin vielä erillisenä postauksena.

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän blogin kommenttiosioon ja jättämällä sähköpostiosoitteesi, jotta saamme yhteyden voittajaan. Toisen arvan voit lunastaa Instagramin puolella, seuraamalla KakkuKatria ja Annin Uunissa blogia sekä kommentoimalla KakkuKatrin arvontakuvan alle. Näin siis tuplaat voittomahdollisuuden. Arvonta päättyy sunnuntaina 7.4.2019 klo 18.00.

Onnea arvontaan!

116 kommenttia :

  1. Tämä olis kiva voittaa. aho.annu@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja onkin ollut hankintalistalla! marjukka.i.virtanen@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Tää olis niin paras!!!!
    hennamake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti mukana arvonnassa! :)
    oona.kettunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  5. Tää kirja on pakko saada ��
    tanja.palomaki@hotmail.fi

    VastaaPoista
  6. Tämä kirja olisi niin ihana omistaa ❤
    honkala.maaret@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kiitos Katri! Ihan herkistyin kun luin postauksen alkua <3 Kiitos, että olet omalla tavallasi tehnyt kirjan tekemisen viime vuonna mahdolliseksi. Tiedät kyllä ;)

    VastaaPoista
  8. Oih, haluan ehdottomasti!

    cebicinkeittio ät gmail.com

    VastaaPoista
  9. Oi kun ihana, haluan!
    jokey.kurki@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Tämän kirjan avulla tulisi varmasti loihdittua herkkuja.
    jenni.drufva@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana!! Pajari.mira@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Annin resepteillä olen kehittänyt taitoni ja tietoni leipomisesta ja tämä kirja auttaisi todellakin! sara.esawi@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana! marianne5@live.fi

    VastaaPoista
  14. Mukana ehdottomasti! iidamaria.heinonen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana ollaan! eija.arpiainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Tähän kirjaan ois kyl niin kiva päästä tutustumaan, mukana! tiianlaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana! Kuulostaa ihanalle kirjalle!

    VastaaPoista
  18. Mukana!
    emailtoanni@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Ehdottomasti mukana!
    helijohannahei@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana arvonnassa! anniinabs@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Voih mukana arvonnassa (: mibe_88@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Mielenkiintoinen kirja arvontaan mukaan ja onpas kaunis kakku. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana ehdottomasti! Ihana kirja ja palkinto.- henna.holappa1@luukku.com -

    VastaaPoista
  24. Oolalaa, tähän kisaan haluun mukaan.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  25. Mukana arvonnassa��ihanan näköinen kakku. mirka.rinne@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Tämän kirjan kyllä haluaisin voittaa. Eli mukana ollaan! anu.viianen@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Tää ois ihana, mukana siis :)
    Susku87@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Ehdottomasti mukana arvonnassa! :) pilvijee@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Tämä olisi ihana!
    marjo.a.manninen (at) gmail.com

    VastaaPoista
  30. Tällä kirjalla olisi kiva juhlistaa huhtikuista syntymäpäivääni.
    sannaseuranen@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Vau, mukana. :)
    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Oi ihana arvonta! ullahesso@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa! Annin kaupasta tulee ostettua kaikki leivontatarvikkeet, aivan paras!
    Tiia. Tinkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Oispa ihana voittaa :)
    heta.tiirola@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Ihana kirja, toivottavasti onni suosii

    pirjo.a.gustafsson@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Herkullisen ihanalle näyttää.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Todellakin mukana, pasjober@outlook.com

    VastaaPoista
  38. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  39. Sarianna.saari95@gmail.com ihanannäköinen kirja!

    VastaaPoista
  40. Tämä olisi ihana!
    camilla.wendelin@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Oispa kiva voittaa, näyttää herkulliselta!

    Eve_95@windowslive.com

    VastaaPoista
  42. Näyttää kivalle kirjalle! Juhlia tulossa, joten hyviä ohjeita kaipailen 😊 remeselina@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Ihana arvonta! Tämän kirjan haluaisin. Tällä hetkellä kotiäitinä kerkiää kokeilla leipomuksia pikkusille herkkusuille.

    Suvi.syrjanen@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Voi, miten ihana tuo kakku!

    Tätä kirjaa olen ihaillut, joten mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  45. Olisi ihan paras synttärilahja itselle��

    tea.moisio@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Mukana!�� ida.ruusu@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Kevättä olisi mukava juhlistaa tekemällä tämän kirjan resepteillä jonkun ihanan kakun :)
    sairanen.hanna@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Olen tätä kirjaa ihastellut jo julkaisupäivästä lähtien, ois kiva saada se! ��
    oreatol@outlook.com

    VastaaPoista
  49. Mukana upean kirjan arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  50. Mukaan arvontaan.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Mukana!
    Heidi.mittila@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Mukana!

    lagexd@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Haaveissa olisi!

    Mykramilla@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Mukana ollaan! <3
    sonja.hokka@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Mukana!!����
    anniina.ahvenharju@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Tämä olisi ihana!
    emilia.a.halme@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Mukana!
    emilia.a.halme@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Mukana arvonnassa. Kiitokset inspiroivasta blogista!

    annika.rantala1@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Ihana arvonta. Ehdottomasti mukana siis peukut pystyssä, jotta onnea ois arvonnassa.

    tiina.puustinen80@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Mukaan niin ihanan leivontakirjan arvontaan, on tulossa jos vaikka minkälaista juhlaa, vauvan kastejuhlasta synttäreihin.
    aiholapp (at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  61. Osallistun innolla!
    Hiisukas (hiisukas(gmail.com)

    VastaaPoista
  62. Mukana tietysti �� ninavuolio@windowslive.com

    VastaaPoista
  63. Ihana kirja, mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Osallistun arvontaan! Kirja olisi mieluinen.

    mjnummila ( at ) hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Olisi ihana saada kirja, siispä mukana arvonnassa.

    katariina.j.pietila@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Oi, mukana!
    annemari1.nieminen@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Olisi kyllä ihana voittaa, itsekin leiponut aina, mutta intohimo syttynyt 5 vuotta sitten esikoisen syntymän jälkeen. sanna.kokkonen89@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

  69. Tarvitsen ehdottomasti tämän kirjan keittiööni!! Annin ohjeilla on aina onnistuttu❣️ annaelinapaivinen@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Tälle olisi ehdottomasti tilaa keittiössäni!

    rouvay(at)gmail.com

    VastaaPoista
  71. Olis ihanaa voittaa tää kirja���� siniarokoski@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Mukana arvonnassa! ��

    sanna.lehtola94@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Tää kirja vaikuttaa niin upealta :) Mukana arvonnassa riigxx@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Ihana olisi voittaa kumpi palkinto vaan. sohvisun@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Mukana����
    minnakgm@suomi24.fi

    VastaaPoista
  76. Mukana :)
    laurasblogi(a)outlook.com

    VastaaPoista
  77. Ehdottomasti mukana! ❤ annukka.poyhonen@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Mukana. Olisi kiva saada uutta inspiraatiota lasten syntymäpäivä juhliin. mari.koskinen@kase.fi

    VastaaPoista
  79. Ihanalta vaikuttaa kirja ��
    sonja.sulkunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Voittoa toivoen! satukaarlela@hotmail.com

    VastaaPoista
  81. Mukana ��
    saara.jukkola@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Mielenkiintoinen leivontakirja, josta varmasti löytyisi uutta leivottavaa! ������ koivisto.laura@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Tätä jo kaupassa hypistelleenä kotiuttaisin sen erittäin mielelläni <3
    kaisu.jaak@hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Mukana
    tinka.euren@edu.hel.fi

    VastaaPoista
  85. Kiva arvonta, kiitos! Mukana👍

    VastaaPoista
  86. Voi tää ois ihana��
    laurasirkia@hotmail.com

    VastaaPoista
  87. Kokeilenpa, jos onni potkaisisi. :)
    kinnuleena@suomi24.fi

    VastaaPoista
  88. Oispa ihana!
    t.ekarhumaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  89. Tää ois ihana! �� sara.sandberg.17@hotmail.com

    VastaaPoista
  90. Oooh! Miemmy@utu.fi

    VastaaPoista
  91. Tää olis ihana lisä omaan kurjahyllyyn!
    anni.peratalo@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Mukana! :)
    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  93. Mukana ihanassa arvonnassa :)
    -saya
    sayav (at) hotmail.fi

    VastaaPoista
  94. Mukana. matti.viitasalo@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  95. Mukana arvonnassa.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  96. Mukana! :)
    hanna.hamynen@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Mukana arvonnassa.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  98. olisipa ihana kirja! merjap77 (@) luukku.com

    VastaaPoista
  99. Arvonnassa otettu huomioon blogikommentit ja instagramkommentit ja Voittaja on instagramiin nimimerkillä @pullannuppu kommentoinut. Onnea voittajalle.

    VastaaPoista
  100. I am a great fan of your website, you write very informative articles.
    Keep writing such amazing articles,


    You can also visit as you wish like that information.

    Thanks for sharing.


    window air conditioner repairing in jaipur


    AC Repair in Jaipur
    AC Service Center in Jaipur



    Regards

    Sameer

    VastaaPoista
  101. To be sure, I am completely agree with you, I am an amazing fan of your site, you structure enlightening articles.

    Keep making such amazing post,


    Thanks for sharing.

    Are You Looking for local or outstation rides ? Best taxi services. Book Aashi holidays service & enjoy your trips.


    Taxi services in Jaipur |

    Taxi in jaipur |

    Jaipur Sightseeing Taxi |



    Regards

    Sameer

    VastaaPoista
  102. I am completely agree with you, I am an amazing fan of your site,

    genuine guard post Keep making such stunning post,


    Thanks for sharing.


    Taxi in Jaipur

     
    and
     

    Jaipur Sightseeing Taxi


     

    Regards

    Sameer

    VastaaPoista

  103. تشير الحشرات إلى الآفات وناقلات الأمراض كالبق والعناكب وعث الملابس والمن والخنافس والبعوض والبراغيث والدبابير والنحل والنمل والفراشات وغيرها الكثير
    قد يعاني البعض من ظهور الحشرات والآفات في المنزل، ويتم التعامل معها عادةً باستخدام البخاخات والطّعوم التي يتم شراؤها من المتاجر، تعد هذه الطرق فعّالة لكنِّها قد تلحق الضّرر

    شركة مكافحة حشرات

    من افضل واكبر الشركات المتخصصه نعتبر من الشركات الرائده بمجال تنظيف الخازانات نستخدم افضل واحدث الوسائل والادوات المستخدمة في تنظيف الخازانات بجازان
    لذلك تقدم شركة النصر خدمات تنظيف خزانات بجازان


    شركة تنظيف خزانات بجازان

    نظافة المنزل تعتبر نظافة المنزل عاملاً أساسياً للصحة الجسدية والعقلية لأفرادها ، ولأن النظافة هي أساس الوقاية من الأمراض الناتجة عن تراكم الأوساخ والبكتيريا وتعكس صورة ونمط حياة صاحب المنزل ، تحتاج كل أسرة إلى إنشاء نظام للحفاظ على جميع تفاصيل المنزل والبقاء على اتصال مع جميع أفراد الأسرة
    لذلك تقدم شركة النصر خدمات تنظيف المنزل
    شركة تنظيف منازل

    VastaaPoista
  104. شركة تنظيف مكيفات بجازان
    tataeamal alsharikat mae kafat 'anwae almukayifat wa'iilaykum 'ahamu hadhih al'anwae 'awaluha almukayif alsiblit , wahadha alnawe min 'akthar 'anwae almukayifat , yatimu aistikhdamuh fi altaebir min qibal alkathirin wadhalik li'ana 'asearah fi maqdurat , aljamie , alnawe al'ukhar , wahadha hu aistikhdamuh fi aiftitah fathat fi aljadari. mukayifat aljuz' al'akbar min hadha alnawe min mukayifat , mithl mukayifat , mithl mukayifat , mithl mukayifat , mithl hadha.
    شركة تسليك مجاري بجازان
    sharikat taslik majari bijazan la shaka , yueani min mushkilat ainsidad almajari lima 'athar salbiatan , hayth 'ana almujaraa yasdur minha rawayih karihat lilghayat mustahabatan ealaa al'iitlaq , yajeal alshakhs surean ma yalja 'iilaa sharikat taslik majari bijazan li'iimanih alshadid wathiqtat kabirat fi 'aemal alsharikat , hadha li'ana faniyun mutakhasis fi kafat al'aemal almutaealiqat bialmujaraa , hayth yaqum mukhtasuwn min qibal sharikat taslik mujaraa bijazan , bialkashf , wa'iitlae wa'iitlae ealaa al'asbab alati 'adat 'iilaa huduth mushkilat mimaa adaa 'iilaa zuhur almajari bishakl sarie , wamin thama eilaj almushkilat ealaa alwajh alamithul kama yanbaghaa 'an yakuna.
    شركة تعقيم بجازان
    sharikat taeqim bijazan sharikat altaeqim halyan fi jazan kathirat , walakina al'ahama min dhalik hu kayfiat aikhtiar sharikat altaeqim , fasharikat altaeqim alati taqum bieamaliat altaeqim ealaa 'akmal huna , wanahn fi sharikat taeqim bijazan naetabir 'afdal sharikat altaeqim laysat fi jazan faqat bal fi jazan wajamie almanatiq almujawirat lijazan , wasawf natahadath fi hadha almaqal ean ahumi alkhadamat alati tuqadimuha.
    شركة تنظيف منازل بجازان
    yusaeid ealaa ziadat eadad maraat altaeamul maeahuma fi almanzili.
    wayajib 'an takun sharikat alnazafat ealaa qadr min alhabr , tanzif fi almajal tunjaz mahamu alnazafat ealaa afadil ma yakun , yuqadim lakum muasasat alrayhan.
    شركة مكافحة الحمام بجازان
    khidmat jayidat bijazan wahaa taetabir alsharikat alafdl taqdim alkhidmat hadhih alkhidmat bijazan fi aleamal mae jayid mae jamie aleumala' mimaa yajealuna fi alkhidmat jayidatan dayman eind albahth ean khidmat taqdim alkhidmat bijazan. yatanasab mae jamie alfiat alkiram , hayth sharikat tarkib tarid hamaam bijazan , hayth yatimu taqdim al'asear alati tunasib jamie fiat almujtamae fi mintaqat bijazan sharikat mukafahat alhamaam bijazan taqdim 'afdal aleurud almuqadamat min alsharikat alati tabhath eanha bijanib mutabaeat aleamal bi'iitqan shadid taht fariq eamal rayie wamudarib ealaa hali jamie almashakil alati min almumkin 'an takun mushkilatan bisifat mustamiratin.
    شركة مكافحة حشرات بجازان
    sharikat mukafahat hasharat bijazan hal tueani min aintishar alhasharat walqawarid bialmakan hal tueani min aintishar alhasharat walqawarid bialmakan hal tueani min aintishar alhasharat walqawarid bialmakan hal tueani min aintishar alhasharat walqawarid bialmakani? bifadl aistikhdamina 'aqwaa mawadi alhukmi.

    VastaaPoista