sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kesäjuhlien kakku


Tällä kakulla tai oikeastaan kahdella tälläisellä samanlaisella kakulla juhlistettiin erästä ylioppilasta. Kakkuun toivottiin vaaleita kakkupohjia ja raikasta täytettä. Inspiraatioksi sain kuvan eräästä levynkannesta.




Kakkupohja:

20 hlö kakku
24 cm kakkuvuokaan

  • 7 kananmunaa
  • 3 dl sokeria
  • 1 dl kiehuvan kuumaa vettä
  • 100 g kuumaa sulatettu voita
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl perunajauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen, kiertoilmauuni 150 asteeseen.
  2. Laita kakkuvuoka valmiiksi. Minä käytän irtopohjavuokaa jonka pohjalle ja reunoille laitan leivinpaperia. Voit myös voidella ja jauhottaa vuoan jos se on mieluisampi tapa
  3. Mittaa jauhot ja leivinjauhe valmiiksi
  4. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi, samaan aikaa kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata voi 
  5. Vatkaa muna-sokerivaahtoon kiehuvan kuuma vesi.
  6. Lisää kuuma sulatettu voi, sekoita, älä enää vatkaa.
  7. Lisää kuivat aineet siivilän läpi taikinaan lastalla nostelleen.
  8. Kaada taikina vuokaan ja paista n.40 minuuttia


Kostutus:

sitruunamehua
vettä
sokeria

Täyte:

500 g mansikoita hiukan murskattuna ja mansikkahilloa

Sitruunamousse:

5 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 sitruunan kuori raastettuna ja mehua n.1 dl ( loput mehusta kostutukseen )
1 dl tomusokeria
5 liivatelehteä




  1. Hyvin jäähtynyt kakkupohja ( Kakkupohjan voi leipoa jo edellisenä päivänä) halkaistaan kolmeen osaan. 
  2. Kakku kasataan paistovuoan sisälle. Vuoraan kakkuvuoan uudestaan leivinpaperilla. Irtopohja vuoan pohjalle leivinpaperi ja vuokaa jonkinverran korkeammat leivinpaperisuikaleet reunoille.
  3. Raastasitruunankuoret ja purista mehua talteen sitruunoista
  4. Sekoita kostusliemi valmiiksi
  5. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen
  6. Vatkaa vispikerma pehmeäksi vaahdoksi
  7. Kuumenna sitruunamehu
  8. Purista liivatelehdistä vesi pois. Sekoita pehmenneet liivatelehdet kuumaan sitruunamehuun,
  9. Vatkaa liivate-mehuseos tuorejuuston sekaan, ja lisää sen jälkeen joukkoon kermavaahto. 
  10. Lopuksi lisää sitruunan raastettu kuori ja sokeri 
  11. Murskaa mansikoita kevyesti haarukalla, jos käytät pakastemansikoita niin sulata ne ensin kohmeiseksi
  12. Levitä mansikkahilloa ohuesti kostutetulle kakkupohjalle . Lisäämurskattuja mansikoita hillon päälle. Laita puolet sitruunamoussesta mansikoiden päälle. Jatka samalla tavalla seuraavan täytekerroksen kanssa. Muista kostuttaa myös päällimmäinen kakkupohjakerros. Peitä kakku esim.kelmulla ja nosta se hyytymään jääkaappiin.
  13. Hyytymiseen menee väh.4 tuntia,mutta voit toki antaa sen hyytyä myös yön yli.



Hyvin hyytynyt kakku päällystetään marenkivoikreemillä.

Marenkivoikreemi

100 g kananmunanvalkuaisia
200 g sokeria
300 g huoneenlämpöistä voita
väriainetta

  1. Vatkaa vesihauteessa sokeria pienissä erissä kananmunanvalkuaisten joukkoon, kunnes sokeri on täysin liuennut. Voit kokeilla sormien välissä tuntuuko sokerikiteitä.
  2. Tämän jälkeen voit siirtää marengin yleiskoneen kulhoon tai jatkaa vatkaamista sähkövatkaimella ilman vesihaudetta. Vatkaa niin kauan että seos on huoneenlämpöistä.Tähän menee useampi minuutti.
  3. Sen jälkeen lisää huoneenlämpöinen voi erissä marenkiseokseen vatkaten. Vatkaa niin kauan että seos on sileää. Lisää väriaine.
  4. On ensiarvoisen tärkeään että marenkiseos ja voi ovat kumpikin huoneenlämpöisiä, jotta seos ei juoksetu, Jos esim.marenki on jäänyt liian lämpimäksi niin kreemi juoksettuu.
  5. Lisää väriaine.
Marenkivoikreemiä levitän ensiksi ohuen kerroksen kakulle, jonka jälkeen pidän sitä hetke jääkaapissa ja sitten lisään hiukan paksumman kerroksen ja tasoitan lastalla tai paletilla.

Kukat tähän kakkuun on tehty Squires Kitchenin kukkamassalla ja Carlos Lischetti muotoilumassalla, jotka kummatkin ostin Annin Uunissa verkkokaupasta . Carlos Lichetin massat oli uusi tuttavuus ja niiden koostumus erosi muista massoista joita olen aiemmin käyttänyt. Tykästyin kovasti tähän massaan ja tein siitä myös sateenkaarikoristeen erääseen toiseen kakkuun. Massa oli pehmeää ja helposti työstettävää. Tämä massa olisi varmasti hyvä aikaavievien hahmo yms.koristeiden muotoilussa.






Viikon päästä onkin oman pojan rippijuhlat, joten lisää herkkupäivityksiä tulossa pien :D





5 Comments: