LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

lauantai 28. toukokuuta 2016

Persikkainen juhlakakku


Tämä kakku on tehty yhteistyössä Annin Uunissa verkkokaupan kanssa
Sain testailtavaksi muutamia tuotteita jotka kiinostivat minua. Sokerimassat, pitsiaine ja pitsimuotti. Olen aiemmin testaillut monia jauheesta valmistettavia pitsiaineita, mutta tämä erosi niistä sen verran että pitsiaines oli valmista, joka nopeuttaa pitsin valmistamista



Kakkupohjana on voikakkupohja, joka on hiukan tiiviimpi kuin perus sokerikakkupohja, mutta siti pehmoinen ja mehevä

Voikakkupohja

Tällä pohjalla tulee n.10 henkilön kakku
Pohja on paistettu 16 cm vuoassa

3 L-koon kananmunaa
1,5 dl sokeria
0,5 dl kiehuvaa vettä
100 g sulatettua kuumaa voisulaa
2,5 dl vehnäjauhoja
 1 tl leivinjauhetta

  1. Mittaa jauhot ja leivinjauhe astiaan
  2. Vatkaa kananmunat ja sokeri hyväksi vaahdoksi
  3. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja isää munasokerivaahtoon samalla vatkaten
  4. Kuumenna voi ja sekoita se taikinaan
  5. Lisää jauhoseos siivilän läpi lastalla nostellen
  6. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ( n.16 cm)
  7. Paista 175 asteessa n.35-45 min
Voit paistaa kakkupohjan jo edellisenä päivänä jos paistat samana päivänä niin anna sen jäähtyä kunnolla ennen täyttöä

Tässä kakussa oli kolme täyteväliä, yhdessä sitruunamousse ja kahdessa persikkamousse persikanpaloilla


Persikkatäyte

Tästä riittää kahteen täyteväliin

 2 dl vispikermaa
100 g mascarponea
2 dl persikkasosetta
( yksi säilykepersikkapurkki riittää sekä tähän soseeseen että paloihin)
4  liivatetta
0,5 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl sitruunamehua
Lisäksi persikanpaloja
  1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen
  2. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi
  3. Lisää mascarpone, sokerit ja persikkasose
  4. Kuumenna sitruunamehu ja liota siihen pehmeät liivatelehdet
  5. Kaada liivateseos ohuena nauhana täyteeseen hyvin sekoittaen

Sitruunatäyte

2 dl vispikermaa
100 g mascarponea
0,5 dl tomusokeria
1 sitruunan raastettu kuori
2 rkl sitruunanmehua

  1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen
  2. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi
  3. Lisää mascarpone, sokeri ja sitruunan kuoriraaste
  4. Kuumenna sitruunamehu ja liota siihen pehmeät liivatelehdet
  5. Kaada liivateseos ohuena nauhana täyteeseen hyvin sekoittaen
Voit nopeuttaa täytteiden valmistusta vatkaamalla kummankin täytteen kermat ja mascarponet samalla eli 4 dl kermaa ja 200 g mascarponea ja sen jälkeen jakaa sen puoliksi ja lisätä kumpaakin loput ainekset

Kakun kasaaminen

Kasaa kakku vuokaan jossa paistoit sen
Vuoraa vuoka reunakalvolla tai leivinpaperisuikaleilla jos et omista reunakalvoa, Kakusta tulee korkeampi kuin vuoka on joten reunakalvon/ tai leivinpaperin on hyvä olla korkeampi kuin vuoka


Kakun kostutukseen on käytetty persikkamehua, mutta hyvin käy jokin muukin mehu, esim.appelsiinimehu

  1. Halkaise kakku 4 osaan
  2. Laita ensimmäinen kerros vuoan pohjalle ( laita se pala mikä on tarkoitus tulla päälimmäiseksi)
  3. Kostuta ja laita puolet persikkatäytteestä pohjan päälle. Lisää persikan paloja
  4. Laita seuraava kerros ja kostuta. Laita sitruunatäyte tähän väliin, lisää vielä kakkupohja, kostuta ja laita loput persikkatäytteestä ja paloista ja lisää näiden päälle viimeinen kakkupohja ja kostuta hyvin. Peittele ja laita jääkaappiin tekeytymään. Anna täytteiden asettua ainakin 4 tuntia.

Tee pitsi ja muut koristeet

Tee pitsi pakkauksen ohjeen mukaan. Tämä pitsi oli todella näppärää,Valmis seos leviteään pitsimattoon ja kuivatetaan uunissa n.100 asteessa n.30 min. Pitsi irtoaa todella helposti muotista ja on kestävää.







Minulla oli käytössä Barokki pitsimuotti ja arvioisin että tästä pitsiaineesta saa 8-10 valmista pitsiä
Tähän kakkuun meni 2,5 pitsiä,koska se on aseteltu laskoksille, muuten riittäisi vähempikin.

Kun kakun täytteeton hyytyneet voit tehdä voikreemin

Voikreemi

125 g huoneenlämpöistä voita
n.2 dl tomusokeria
vaniljasokeria

  1. Vatkaa voi vaaleaksi vaahdoksi
  2. Lisää tomusokeri pikkuhiljaa kokoajan vatkaten
  3. Jatkavielä vatkaamista sokereidenlisäämisen jälkeen jonkin aikaa
Kumoa kakku alustalle ja kuorruta se kreemillä tasaiseksi
Laita kakku jääkaappiin ja kun kreemi on kunnolla kylmettynyt niin päällystä kakku sokerimassalla.



Sain testattavaksi Squires Kitchenin sokerimassaa joka yllätti postiivisesti. Massa on tosi miellyttävä käsitellä ja tarpeeksi elastista. Päällystin kakun tällä massalla ja lopusta tein vielä muutaman ruusun kakun päälle ja tomi siihenkin loistavasti. Lisäksi massasta löytyvät herkulliset värit on iso plussa ;)


Pitsi on aseteltu kakkuun laskoksille ja liimattu elintarvikeliimalle sokerimassan pintaan.
Voit tietenkin liimata pitsiin kakkuun suoranakin.
Pitsin ympärille on vielä tehty rusettinauha valkoisesta sokerimassasta


Pitsi leikkaantuu hyvin kun kakun leikkaa terävällä veitsellä. Valmiin pitsi maku on neuraali ja makea.

Persikka ja sitruuna olikin loistava makupari, Jota varmasti tulee käytettyä uudestaankin.



Minkälainen kakku koristaa sinun juhliasi tänä keväänä?

Yhteistyössä:















maanantai 16. toukokuuta 2016

Daim-kinuskijäätelö







Ihana aurinkoinen päivä inspiroi taas jäätelön tekoon.
Tämäkin jäätelö valmistuu ilman jäätelökonetta.



Daim-kinuskijäätelö


3 isoa Daim patukkaa
6 dl vispi-tai kuohukermaa
1 tölkki ( 397 g ) karamellisoitua kondensoitua maitoa

Tämän jäätelön tein tuollaiseen 1,5 litraiseen foliovuokaan joka onkin juuri oikean kokoinen tähän massamäärään.






  1. Murskaa Daimit , onnistuu helpommin kun Daimit on jääkappi-tai pakastinkylmiä. Nuijin itse Daimit aina omassa pakkauksessaan esim.lihanuijalla tai kaulimella
  2. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää karamellisoitu kondensoitu maito
  3. Lisää kaksi Daimia murskana massaan, laita jäätelömassa pakastimen kestävään astiaan ja lisää loput murskat massan päälle ja pakasta muutama tunti tai yön yli.











Usein kysytään mistä tuota karamellisoitua kondensoitua maitoa oikein löytää ja miltä se purkki näyttää. Tässä alla kyseinen purkki ja löytyy hyvin eri paikoista riippuen kaupasta. Joten kannattaa kysellä juuri sinun kaupastasi missä kondensoidut maidot sijaitsevat. Löytyy ainakin isoimmista marketeista.


Voit myös itse keittää tavallisesta kondensoidusta maidosta kinuskia, mutta itse olen jättänyt sen homman sen jälkeen kun tämä tuli markkinoille.





Ihanaa jäätelökesää :D


maanantai 9. toukokuuta 2016

Ravintolapäivä 21.5.2016


Ravintolapäivä on taas la 21.5.2015 
Tällä kertaa KakkuKatri ja Dr.Sugar pistävät pystyyn Kakkubaarin Espooseen Tapiolan Heikintorille


Tapiolassa on samaan aikaa Street Food Carnival ja paikalla on Kakkubaarin lisäksi monta loistavaa ravintoloitsijaa

Liity mukaan Kakkubaarin tapahtumasivulla Facebookissa ja vielä kerkeät mm. ehdottamaan suosikkimakuasi Kakkubaarin valikoimaan

Kakkubaariin tulee tarjolle kattava valikoima kauniita ja herkullisia kakkuja ja muita leivonnaisia. Myös erikoisruokavalioita huomioidaan eli gluteenittomia ja vegaanisia vaihtoehtoja myös tarjolla

Tavataan Heikintorilla 21.5.2016 klo 11-18



sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Lakritsijäätelö




Inspiroiduin ihanasta auringonpaisteesta ja lämmöstä. Lämpimällä ilmalla rupeaa tekemään mieli jäätelöä ja oma lempparijätski on ollut jo lapsuudesta lakujäätelö.
Tein viime viikolla lakusitruunacupcakeja ja silloin keittelin lakukastiketta reilummin koska mieleen juolahti monta käyttötarkoitusta sille. Osa kastikkeesta pääsi nyt tähän jäätelöön. 





Tämä jäätelö valmistuu ilman jäätelökonetta



Lakritsijäätelö

6 dl kuohu-tai vispikermaa
1 tölkki eli 397 g kondensoitua maitoa
3 rkl glukoosisiirappia ( onnistuu ilmankin , mutta glukoosisiirappi parantaa jäätelön rakennetta)
+
lakukastiketta alla olevan ohjeen mukaan
Halutessa koristeeksi fudgepaloja

Lakritsikastike:

4 rkl vettä

Laita vesi ja pilkottu fudge kattilaan ja keittele miedolla lämmöllä sekoitellen niin kauan että fudge on sulanut veteen. 
Jäähdytä.


Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi, sekoita siihen kondensoitumaito ja glukoososiirappi.
Lisää n.puolet jäähtyneestä lakritsikastikkeesta massaan.
Laita astiaan kerroksittain jätskimassaa ja valuta väliin aina lakukastiketta. Pakasta vähintään 5-6 tuntia.

Täältä löytyy myös resepti itse tehtyihin jäätelövohveleihin




Voiko ihammin kesäpäivä alkaa kuin herkullisella itse tehdyllä jäätelöllä, nam :D

perjantai 6. toukokuuta 2016

Macarons italialaisella marengilla





Macarons reseptejä on tullut kokeiltua monenlaisia, joku resepti on täällä blogissakin julkaistuna.
Nyt jo pidemmän aikaan olen tehnyt macaronsit italialaisella marengilla, Ohje on hioutunut omassa käytössä mieleiseksi monien reseptien yhdistelmäksi.
Raaka-aineet on hyvä punnita digitaalisella vaa'alla, mutta laitan rinnalle myös dl mitat. Epäonnistumisen riski tosin kasvaa jos mitat eivät ole niin tarkat.

MACARONS


200 g mantelijauhetta ( n.4 dl )
200 g tomusokeria ( n.3,3 dl )
140 g valkuaisia ( n. 4 L -koon kananmunan valkuaista)
25 g sirosokeria (n.2 rkl )
60 g vettä (  4 rkl )
200 g  sokeria (n. 2 1/3 dl )
väriainetta

  1. Itse aloitan reseptin sekoittamalla mantelijauheen ja tomusokerin tehosekoittimella/leikkurilla, tällöin näitä ei tarvitse siivilöidä kun leikkuri tekee näistä todella hienoa. Jos et omista tälläistä niin voit myös siivilöidä seoksen pariin kertaan.
  2. Laita puolet valkuaisista ( 70 g  eli n.2 L-koon valkuaista) yleiskoneen kulhoon. Vatkaa valkuaiset marenkivaahdoksi lisäten vatkauksen aikana 25 g sirosokeria. 
  3. Laita vesi ja 200 g sokeri kattilaan ja keitä seos 120 asteiseksi
  4. Kaada kuuma sokerivesi ohuena nauhana marenkiseokseen kokoajan kunnolla vatkaten.
  5. Jatka vatkaamista niin kaun että seos on kädenlämpöistäSekoita erillisessä kulhossa mantelijauhe, tomusokeri ja loput valkuaiset. Lisää tässä vaiheessa myös väriaine.
  6. Kun marenkiseos on kädenlämpöistä voit sekoittaa sen mantelijauhe-tomusokeri-valkusiaseokseen. 
  7. Kääntele näitä lastalla sekaisin. Oikea koostumus on kiinteä, mutta seos laskeutuu lastasta paksuna nauhana.
  8. Pursota kevyesti öljytylle pellille pyöreällä tyllalla halutun kokoisia kuoria. 
  9. Anna kuorien kuorettua väh.30 min. Itse kuivatan usein 45-60 min
  10. Paista kiertoilmalla 120 asteessa tai ilman kiertoilmaa 140 asteessa 15-20 min


Näissä keltaisissa macaronseissa oli sitrustäyte

100 g voita
100 g tomusokeria
100 g tuorejuustoa
 2 rkl lemon curdia
1/2 sitruunan raastettu kuori
keltaista väriainetta
  1. Sekoita voi ja tomusokeri hyväksi vaahdoksi
  2.  Lisää tuorejuustoa, lemon curd ja sitruunan kuoriraaste
Vaaleanpunaisissa on mansikkainen täyte

100 g voita
100g tomusokeria
100 g tuorejuustoa
Fun Cakesin mansikkamakupastaa
pinkkiä väriainetta

  1. Sekoita voi ja tomusokeri hyväksi vaahdoksi
  2. Lisää tuorejuusto ja makupasta







keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Lakusitruunacupcaket


Inspiroivat kampanjat on kyllä parasta mitä tiedän. Siinä joutuu jo hiukan haastamaan itseään ja käyttämään aivonystyröitään. Ainahan voi tehdä mitä leipomuksia huvittaa mutta toisinaan on kiva kun niissä on jokin rajoite tai tuote jota käytettävä mukana. Silloin oikein tosissaan rupeaa mietimään mitähän ihanaa tästä loihtisi.
Kun päätin osallistua Pandan ja Blogiringin kamppanjaan, koskien Pandan uutuustuotetta lakufudgea, niin mieleen tulvahteli heti mieletön määrä ideoita. Päälimmäisenä niissä suurimmassa osassa oli lakun ja sitruunan ihana yhdistelmä joka toimii aina.
Laku on aina ollut yksi lempimauista ja tämä kampanja oli siis enempi kuin mieluinen.



Lakusitruunacupcaket

12-15 kpl isoja cupcakeja, 24-40 kpl minicupcakeja
taikina:

100 voita sulatettuna
3 isoa kananmunaa
2,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 dl sitruunamehua
2 sitruunan kuoriraaste
4 kpl Pandan lakritsifudgeja kuutioksi pilkottuna

Sitruunamarenkivoikreemi:

3 valkuaista
2,5 dl erikoishienoa sokeria
200 g huoneenlämpöistä voita
1 sitruunan kuoriraaste

Lakufudgekastike:

4 kpl Pandan lakritsifudgea
2 rkl vettä

  1. Sulata voi taikinaa varten
  2. Mittaa kuivat aineet yhteen astiaan
  3. Raasta sitruunan kuoriraaste ja purista mehu talteen
  4. Vatkaa sokeria ja sulatettua voita minuutin verran kovalla teholla
  5. Lisää kananmunat yksitellen kunnolla vatkaten
  6. Lisää taikinaan vuorotellen kuivia aineita ja sitruunamehua
  7. Lisää lopuksi kuoriraaste ja kuutioitu lakritsifudge
  8. Annostele taikina muffinivuokiin, täytä n.2/3 osaa vuoasta
  9. Paista 175 asteessa 15-20 min




Kun cupcaket on jäähtyneet voit valmistaa marenkivoikreemin ja kuorruttaa ne

  1. Vatkaa vesihauteessa valkuaisia ja lisää sokeri pikkuhiljaa samalla vatkaten. 
  2. Vatkaa niin kauan että sokeri on täysin liuennut. 
  3. Voit kokeilla vaahtoa sormien välissä, tunnet milloin sokerikiteitä ei enää tunnu.
  4. Siirrä marenki pois vesihauteesta ja vatkaa niin kauan että se on on n.huoneenlämpöistä. Tähän menee jokunen minuutti. Helpointa tämä vatkaus on yleiskoneessa. 
  5. Kun marenki on jäähtynyt vatkaa huoneenlämpöinen voi pienissä erissä vaahtoon.
  6.  Lopuksi lisää siruunankuoriraaste.
  7. Pursota marenkivoikreemi jäähtyneille cupcakeille
  8. Siirrä cupcaket jääkaappiin. Kuorrutuksen pitää olla kylmää kun lisäät siihen lakritsifudgekastkkeen
Valmista lakufudgekastike

  1. Laita vesi ja lakritsifudgejen palaset pieneen kattilaan. 
  2. Keitä pienellä lämmöllä kastikkeeksi, eli niin kauan että fudget ovat kunnolla sulaneet.
  3. Jäähdytä kastike kunnolla ja kaada sen jälkeen cupcakejen päälle ja koristele vaikka fudgen palasilla.

Tämä kastike sopii loistavasti vaikka jäätelönkin kanssa nautittavaksi ja senpä takia itse keittelin sitä samantien moninkertaisen annoksen.



Täältä Blogiringin sivulta pääset katsomaan muitakin tähän ihanaan kampanjaan kuuluvia postauksia.
Itsekin jännityksellä odotan mitä ihania herkkuja muut bloggaajat ovat saaneet aikaan.






Toivotan teille kaikille oikein herkullista päivän jatkoa!


Yhteistyössä: