keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Frozenkakku


Kakkuja tulee tehtyä nykyään todella harvakseltaan. Nyt pääsin pitkästä aikaa tekemään Frozenkakkua ja mielessä pyöri miljoona toteutusideaa ja niinpä varmaan puolet koristeista jäi vielä ulkopuolelle kun kaikki eivät olisi mahtuneet kakun päälle :D


Kakussa on vaalea vaniljainen voikakkupohja. Täytteenä raikasta sitruunamoussea ja mustikoita. Kuorrutus on voikreemiä ja korsiteena on marenkeja, sokerimassalumihiutaleita, sokeripitsiä ja piparmintunmakuista sokerijäätä.
Kakun päällä on vielä valmiskakkukuva





Aloita kakun teko leipomalla kakkupohja. Sen voi tehdä jo parikin päivää ennen , tosin tämän kakun pystyy myös hyvin leikkaamaan ja täyttämään samanakin päivänä kunhan pohjan antaa vaan jäähtyä.

Kakun voi paistaa 18-22 cm vuoassa riippuen kuinka korkean pohjan haluaa. Itse paistoin kahdessa 18 cm vuoassa ja sain näin tasaisemman paiston kun paistoin kaksi matalampaa pohjaa jotka yhdistin yhdeksi kakuksi. Yhteen 18 cm vuokaa taikina ei mahdu ellei reunat ole normaalia korkeammat

Vaniljainen voikakkupohja

5 huoneenlämpöistä kananmunaa
2,5 dl hienoasokeria
1 dl kiehuvan kuumaa vettä
100 g sulatettua kuumaa voita
5 dl vehnäjauhoja
1.5 tl leivinjauhoa

  1. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi
  2. Lisää kiehuvan kuuma pikkuhiljaa samalla vatkaten
  3. Lisää kuuma voi
  4. Siivilöi joukkoon vehnäjauhoja joihin leivinjauhe on sekoitettu
  5. Sekoita varovasti nostellen jauhot taikinaan
  6. Paista 175 asteessa 40-50 min riippuen minkä kokoista vuokaa käytät
  7. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla, kun tikkuun ei jää taikinaa niin pohja rupeaa olemaan valmis
  8. Itse vuoraan kakkuvuoat leivinpaperilla. Irtopojavuokaan pingotan leivinpaperin pohjalle ja reunoille laitan leivinpaperisuikaleet. Tykkään että paistojälki on näin parempi
Kun pohja on jäähtynyt , voit tehdä täytteen.
Jos täytät kakun vasta seuraavana päivänä kääri se jäähtyneenä kelmuun.

Sitruunamousse + mustikat

4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
tomusokeria maun mukaan
1 sitruunan raastettukuori ja mehu
4 liivatetta
mustikoita 400 g

  1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen
  2. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi
  3. Lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto ja sokeri
  4. Lisää sitruunan kuoriraaste
  5. Kuumenna sitruunanmehu ja lisää siihen liotetut liivatelehdet
  6. Kaada hiukan jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana täytteeseen hyvin sekoittaen
  7. Kakku on kostutettu sokerivedellä johon lisäsin hiukan sitruunamehua, 
  8. Mustikoita lisäsin täyttövaiheessa, joka kerrokseen moussen päälle yhteensä 400 g
  9. Kakun on hyvä antaa tekeytyä väh.4 tuntia tai yön yli

Kakun päälle on siis voikreemi, joka on värjätty Progelin pastaväreillä kolmeen eri sinenn sävyyn.
Kreemi on levitetty kakun päälle palettiveitsellä läiskien niin että tumminta väriä tulee alas ja vaaleinta ylös. Tämän jälkeen pinta tasoitetaan palettiveitsellä

Voikreemi

250 g huoneenlämpöistä voita
n.5 dl tomusokeria
vaniljasokeria

  1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi ja vaaleaksi
  2. Lisää tomusokeria n.dl kerrallaan ja vatkaa kokoajan hyvin
  3. Kun olet lisännyt koko tomusokerin niin vatkaan vielä jokunen minuutti niin että kreemi on oikein kuohkeaa
  4. Lisää vaniljasokeri ja värjää kreemi haluttuihin väreihin
  5. Kuorruta kakku kreemillä 
Ohjeen pitsin tekoon löydät esim. täältä
Marenkiohje tulossa blogiin

Syötävä piparmintunmakuinen sokerijää on tehty tikkariohjeen mukaan
Sama ohje mutta maustettu piparminttuaromilla ja värjätty sinisellä pastavärillä, jonka jälkeen kaadoin koko massa silikonialustalle ( leivinpaperikin käy )
Kun massa on täysin jäähtynyt, niin iske se rikki muutamasta kohtaa, nyt sinulla on käytössä hyvänmakuista syötävää jäätä










2 Comments: