lauantai 23. maaliskuuta 2013

Bagels / Bagelit


 Bagelit on niin hyviä, ja niihin löytyy niin monta täytevariaatiota, että maistuu kenelle vaan.
Arnoldsin bageleita tulee aina silloin tällöin ostettua ja joka kerta niitä syödessä mietin että pitäisi tehdä itsekin. Varauduin jo että hyvän, omasta mielestä oikeanlaisen reseptin löytymiseen menisi paljonkin aikaa ja joutuisin tekemään monen monta testausta. Mutta yllätyksekseni ensimmäinen kokeilu oli jo lähes napakymppi. Nämä olvat todella herkullisia. Kuori oli juuri sopivan sitkeä, eikä koostumuksessa muutenkaan ollut mitään vikaa. Lapset ylistivät kilvan näitä, joten ihan metsään ei mennyt muidenkaan mielestä.

Täytteeksihän sopii mikä vaan,maan ja taivaan välillä. Itse nautin bagelini ruohosipuli tuorejuuston, kylmäsavulohen,  salaatin ja tomaatin kanssa.

Bagelit

8 kpl 

  •  2 tl kuivahiivaa
  • 1,5 rkl sokeria
  • 3,5 dl vettä (42 asteista)
  • 8 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl suolaa

Aloita mittaamalla 1 dl lämmintä vettä kuppiin , laita sekaan sokeri ja kuivahiiva, älä sekoita. Anna seisoa n. 5min

Mittaa reilunkokoiseen kulhoon jauhot ja suola, tee kuoppa keskelle.



Kun 5 min on kulunut sekoita vesi,-  hiiva- sokeriseos ja kaada se jauhokuoppaan.
Lisää myös 2 dl lisää vettä.

 Sekoita taikinaa ja lisää loput vedestä jos tarvitsee. Vaivaa taikinaa n.10min.


Laita taikina liinan alle kohoamaan n. tunniksi

Kun taikina on kohonnut kaksinkertaisesti, niin iske muutaman kerran kädellä taikina alas ja anna seistä vielä 10 min liinan alla .


Jaa taikina kahdeksaan osaan.

Pyörittele jokaisesta palasta pallo.


Paina sormella keskelle reikä ja venytä reikää hieman isommaksi.

Laita bagelit kostean liinan alle kohoamaan vielä 10 minuutiksi.



Kiehauta reilusti vettä kattilassa ja laita sen jälkeen levy pienemmälle niin että vesi juuri ja juuri kiehuu.
Nostele bagelit veteen kiehumaan, minuutti per puoli.

 Nosta bagelit vedestä esim.reikäkauhalla öljytylle leivinpaperille ja lisää pintaan esim. seesaminsiemeniä  jos haluat.

Paista uunissa 225 asteessa n. 18-20 minuuttia.



32 Comments:

  1. Ei ole totta, juuri mietin että mistäköhän löytäisin hyvän ohjeen bageleihin ja se pomppasi silmille facebookissa :) Kiitos tästä.

    VastaaPoista
  2. Kiitti ohjeesta :) menee kokeiluun ehdottomasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Ja näitähän saa syödä myös lämpiminä ;-)

      Poista
  3. Yam, bageleitä en olekaan syönyt pitkään aikaan. Ne kyllä kuuluvat loistavasti kevääseen :)

    VastaaPoista
  4. Arnoldsin bagelit on kyllä jotain niin ihania, itsekin otan aina sellaisen kun avomiehen kanssa siellä käydään. :) Täytyypä itsellekin kirjoitella tuo ylös, jotta saisi itsekin joskus aikaiseksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan. Varsinkin uunituoreena nämä itse tehdyt on niin herkkua.

      Poista
  5. Täytyypä kokeilla näitä, näyttää niin hyviltä. =)

    VastaaPoista
  6. Empä ole juuri koskaan näitä edes maistanut mutta näyttää sen verra hyvältä että tekisi mieli kokeilla. Siis ensinkö ne laitetaan veteen ja sen jälkeen uuniin? Ymmärsinkö oikein? Tekeekö se niihin rapean pinnan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ymmärsit aivan oikein. Kun ensin keitetään ja sitten paistetaan uunissa niin saadaan aikaiseksi ihana sitkeän rapea kuori.

      Poista
  7. Voi nam! Kokeilin heti tällä ohjeella ja oli kyllä todella onnistuneita. Mun bagelit oli kyllä joten rosoisempia pinnasta, mutta eihän se makuun haitannut.

    VastaaPoista
  8. Näitä on pakko kokeilla. Ainakin kuvassa näyttävät juuri oikeanlaisilta.

    VastaaPoista
  9. Herkullisen näköisiä. Tätä resepitä pitää kokeille.

    VastaaPoista
  10. Tälläistä ohjetta mielellään kokeileekin kun on selkeät ohjeet ja kommenteissa vielä palautetta että on onnistunut. Näitä pitää kyllä testailla lähiaikoina.

    VastaaPoista
  11. Bagelitaikina kohoamassa.. :) Saa nähdä miten käy!
    Olen alkanut hiljattain seuraamaan blogiasi ja kokeillutkin muutamia herkkuja.. mm. pannukakut katosivat parempiin suihin ennen kuin kerkesin kissaa sanoa.

    Voisiko saada ohjetta leipomuksista, jotka kohotetaan yön yli jääkaapissa? Vai onko sinulla ollut aikaisemmin jo kyseisiä ohjeita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ei taida olla yhtään jääkaapissa kohotettavia reseptejä blogissa. Lupaan pitää asian mielessä ja tuoda blogiin sellaisen ohjeen heti kun saan itse testattua.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Niin onkin. Täytyypä taas itsekin pyörättää joku aamu tuoreet bagelit pöytään.

      Poista
  13. Voiko olla parempaa kun uunituoreet bagelsit. Itse sipaisen vaan tuorejuustoa väliin, mitään muuta ei kaipaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän näitä söisi tuoreeltaan vaikka sellaisenaan.

      Poista
    2. Kyllähän näitä söisi tuoreeltaan vaikka sellaisenaan.

      Poista
  14. Mulla on ollut tämä resepti pitkään kirjanmerkeissä ja lauantaina olisi tarkoitus ottaa tämä kokeiluun :)

    VastaaPoista
  15. Ei kyllä mennyt ihan kuin strömsössä tämä. Harmi että en voi laitta tähän kuvaa liitteeksi. Maku
    on hyvä mutta mun bagelsit näyttää kuin ne olis tehnyt 90 v. vasenkätinen-silmäpuoli-dementikko.
    Ei siis kannata nostattaa niitä tiskipöydällä, eivät meinaa lähteä irti enää veitselläkään. Tuli räjähtäviä ja venyneitä rinkeleitä ja keitettyä rinkelimössöä, mutta paistoin kaikki kyllä ja ukko lupasi kyllä syödäkin ne. Onneksi ei ole myyjäiset vielä koululla alkaneet ;)

    VastaaPoista
  16. Nyt on bagelit uunissa. Saa nähdä mitä tulee. Laitoin pelkän sokerin sijasta kaapissa viilin syöntiä varten ollutta inkiväärisokeria :)

    VastaaPoista
  17. Hei! Onnistuuko näiden tekeminen niin että osan työstä tekisi illalla ja taikinan keittäisi/paistaisi vasta aamulla? :) Kiitos jos vastaat mahd pian! :) Oisi huippu kokeilla näitä! Ja tuo 42-astetta ei varaan ole niin tarkka - ottaa vaan hieman kättä lämpöisempää vettä?

    VastaaPoista
  18. Tein ja tulipa tosi hyviä! Seuraavallakin kerralla kyllä käytän tätä ohjetta! :)

    VastaaPoista